Urho Kekkonen oli kova urheilumies. Vaikka ukolla olikin melko vaativa ja aikaa vievä siviilihomma onnistui Urkin kuitenkin hiihtää talvisin tuhansia kilometrejä. Parhaimmillaan Urho raastoi kait presidentin kanslian tiedotteen mukaan tuollaiset 6000 km talvessa. Jos oletetaan että hiihtokausi kesti tuolloin ennen kasvihuoneilmiötä 6kk niin Urho Kaleva hiihtää pläjäytti 1000 km kuukaudessa. Siis tuollaiset 33 km vuorokaudessa. 

Ei hassumpaa 70-v äijälle, jolla aika ajoin oli kovakin kiire matkustaa Moskovaan tai Novosibirskiin tai Leningradiin tai jonnekin muualle juttelemaan mukavia Leonidin tai Andrein kanssa. Siis ylläpitämään luottamuksellisia suhteita itänaapuriimme. Ikävät ihmiset kutsuivat tätä nöyristelyksi ja ystävämme Saksassa keksivät jopa oman sanan Suomen ulkopolitiikalle: "Finlandizierung" eli suomettuminen.

Ja jälleen tässä vaiheessa aiheellinen kysymys: Miten tämä liittyy b-luokan kestävyysjuoksijan loistavaan harjoittelu- ja kilpailu-uraan, jota tämä blogi kait käsittelee.

Vastaus: Eilen sain privilegion (etuoikeuden) osallistua Urho Kaleva Kekkosen mukaan nimetyn instituutin maksimaaliseen hapenotto, maitohappomaksimi jne. raastomattotestiin.

Odotukset viime viikon jälkeen oli, täytyy myöntää, siedettävän korkealla. Ehjä reeniviikko takana ja kilometrejä mittariin 95. Mies terve ja motivoitunut. Niinpä aattelin, että vähintään pystyisin toistamaan influenssaa edeltävän mattosuoritukseni, jossa ryynäsin kybän vähä yli 36 minuuttiin melko kevyesti lopussa kiihdyttäen.

Toisin kävi. Meni mehtään oikein kunnolla. Jo alkuvaiheessa kummastutti kaasunaamari kasvoilla hölkätessä homman vaikeus. Vauhti oli testaajan mukaan 4.37/km. Siis vauhti joka periaatteessa on mulle hölköttelyä sellaista, että pitäisi pystyä keskutelemaan kaverin kanssa vaikkapa Kekkosesta pahemmin hengästymättä. Nyt kuitenkin ei todellakaan tuntunut kevyeltä ja samaa kertoi syke: 145. Siis häh?   Sykkeen olis pitänyt olla n. 130-135 noilla vauhdeilla. Ideahan hommassa oli se, että vauhtia kiristettiin aina kolmen minuutein välein ilmeisesti yleensä 1km/h kerrallaan.

Sama sheisse jatkui vauhdin kiihtyessä. Neljän minuutin km-vauhti veti jo sykkeet yli 160:n ja olo oli jo laho. Ei paljon naurattanut kun testaaja luennoi demoa seuranneille tyypeille nyt juostavan 3000 kuupperivauhtia. B-luokan kestävyysjuoksija (minä) olin jo kohtuullisen finaaleissa tossa vaiheessa.

Lopulta homma katkesi vauhdin ollessa 3.30 km (siis totta 3.30km!!) ja testaajainkvisiittorin pistettyä vähän ylämäkeä kehiin. Ei muuta kuin peukku alaspäin gladiaattorityyliin ja homma seis.

Uskomaton suoritus. Etukäteen ajattelin yhdessä testaajainkvisiittorin kanssa pystyväni raastamaan ainakin 3.20 vauhtia, jopa 3.10 tuntui mahdolliselta. Eipä ollut tänään paukkuja lähellekään tohon.  Ihmetytti myös sykkeet: Alussa tosiaan jo kevyillä vauhdeilla 140, mutta loppuhurmiossa syke ennen luuserointiluovuttamista nousi maksimissaan lukemaan 166. Siis onko meikädieselin maksimisyke: 166? Kyllähän meitsinkin ikäisen veteraanoksen olisi pitänyt saada revittyä koneesta vähän enemmän irti.

Nyt lopetan vuodatuksen. Tällä hetkellä harjoittelufiilikset on matalalla. Enpä taida ehtiä saada trimmattua konetta ees kohtuukuntoon ennen Prahaa. Mennee matka puhtaasti turistihommeleiksi. Mutta kuten saksaksi sanotaan: Bis zum bitterem endem, tai jotain sinne päin...