Havaintoja Prahasta. Eivät liity juoksuun.

Taustaa: Kyseessä oli viides Prahan vierailuni. Aikaisemmat vuosilta 1993,1997,2000 ja 2002. Edelliskerroilla jäi juoksukisat kisaamatta ja keskityin lähinnä (olut)kulttuuriin.

1) Bye-Bye-Lenin. Praha vuonna 1993 oli Praha vuonna 0. Kommunismin iloiset vuosikymmenet olivat historiaa, mutta käytännössä asiat usein toimivat kuten breznevin ja Janos Kadarin aikana (okei, vaikutti Unkarissa, mutta ei nyt muistunut mieleen Tsekkkoslovakian "johtajaa"). Ja onko tuolla niin väliäkään, johtajahan löytyi Moskovan postinumerosta.

Klassikkona tulee mieleen asiakasystävälliset sinitukkaiset rouvashenkilöt Hlavni Nadrazsin ja Holesovicen rautatieasemilla. Ei oikein palvelu pelannut... Käytännössä osoittautui lähes mahdottomaksi ostaa junalippu Prahasta-Berliiniin. Ei auttanut englanti, ei saksan kieli eikä edes yleensä tehokas kehonkieli ja käsimerkit. Käsimerkki, joka palvelutiskiltä lähtiessämme näytimme tädille ei tosin paranna palvelua tänä päivänäkään missään päin maailmaa.

  Vielä 2000 saavuttuamme lentokentälle emme löytäneet paikkaa, josta olisi voinut ostaa lipun paikallisbussiin. Ja jos ei ole leimattua lippua niin Prahan pahamaineiset lipputarkastajat iskevät varmasti. Niin ja bussikuskilta ei lippua voinut ostaa. Mahdoton yhtälö? Tottakai, mutta ketä kiinnosti. Ei ainakaan pralaisia lipuntarkastajia tai bussikuskia.

Palveluhenkisyys oli huipussaan myös ravintoloissa, jossa suomierkkiä kusetettiin kuin vierasta sikaa, ja palvelu oli suorastaan legendaarisen huonoa. Ruokaa joutui odottamaan aavistuksen liioitellen tuntikaupalla ja sitten kun lihaköntsä lopulta tuli, niin tarjoilija yleensä viskasi sen naaman eteen katse tiukasti kattoon suunnattuna. Välillä ravintoloissa tuli mieleen, että tässähän on suorastaa avoin sotatila länsimaalaisen asiakkaan ja tsekkitarjoilijattaren kanssa. Eipä tullut yleensä paljon tippiä jätettyä.... 

Prahan keskustassa parhailla liikepaikoilla oli kymmeniä tai varmaankin satoja hämäräperäisen oloisia "ravintoloita". Tai siis lähinnä luolia, joissa isomahaiset viiksekkäät tsekkiäijät pelasivat jotain mystistä uhkapeliä tuopit kourissaan tupakinsavussa, jota oli niin paljon, että Helsingin pelastuslaitoksen savusukeltajatkin kauhistuisivat.

2009. Kuusitoistavuotta on pitkä aika ihmisen elämässä. Välillä tuli valmistuttua, siirryttyä työelämään, rakennettua omakotitalo ja väännettyä pari pikkumaaninkaa. Prahassa 2009 homma toimi kuin unelma: kaikki puhuivat lingua francaa (=enkku) ja jos eivät puhuneet hakivat jonkun joka puhui. Lentokentälle oli ilmestyneet englannin kieliset opasteet busseille ja uskomatonta kyllä lipunostoautomaatit.

Etukäteen pelkoa, kauhua ja hammastenkiristelyä aiheutti 1-päivän metrolipun osto Mustekin asemalta. Turhaan, sillä aseman tupakkikaupan tyttöshenkilö myi lipun, vastasi kysymyksiini puhtaalla ,aavistuksen liioitellen, Oxfordin englannilla. Ja hymyili! O Tempora o mores! = Siis positiivisessa mielessä.

Ravintoloissa palvelu pelasi loisteliaasti eikä mystisiä lisiä esim. ketsupista, leivästä,margariinista,ruokaliinoista,kynttilöistä jne. enää tullut ravintolalaskuun. Toinen hunneistamme onnistui suorastaan loistavalla zeleznymäisellä kiskaisulla sinkoamaan veitsen ravintolassa päin mehulasia, joka iloisesti räsähtäen hajosi lattialle. Tuliko lisälaskua? No ei tullut, vaan ymmärtäväisesti hymyilevä tarjoilija siivoamaan sirpaleet. Whats going on in Czech Republic?

3. Hello EU. Kaikesta näkee, että tsekeillä on kauhea innostus olla (länsi)eurooppalaisempia kuin länsieurooppalaiset itse. Huono puoli: inflaatio. Hinnat ovat Prahassa nousseet hurjassa tahdissa. 1993 opiskelijabudjetilla vedettiin ravintolassa pihviä ja tuoppeja. Eikä tuntunut missään.

Sama kulutusjuhla jatkui vielä vuosituhannen vaihteessa. Viidellä eurolla (nykyvaluuttakurssein mitattuna) söi ja joi ruhtinaallisesti, ja jäi varaa vielä hukata rahansa huijaritakseille aamuyön pimeinä tunteina.

Halpuus on historiaa. Nelihenkinen perheemme sai ravintolalaskuun saldoksi parhaimmillaan 80 euroa. Eikä me nyt sentään Michelin- ravintolassa syöty, vaikka valkoiset pöytäliinat pöydässä olikin. (Siis valkoiset ennen kuin pikkuyifterit pääsivät ravintola-annoksen kimppuun). Okei, jokin on sentään pyhää: olut on yhä halpaa kuin saippua. (Onko saippua halpaa, en tiedä?). Eurolla isketään tuopillinen herkullista Urquellia, Staroa tai muuta enkeltenjuomaa nassun eteen pubissa.

Summa summarum: Praha on kiva paikka. Omassa kategoriassaan jopa ylivertainen. Lontoo, Pariisi ja Rooma pelaavat eri divarissa, mutta Praha huhti- toukokuussa on loistovalinta kaupunkilomalle. Ja jos rakastaa mielettömiä turistimassoja ja seuramatkameininkiä niin kokka kohti Kaarlensiltaa elokuussa. Et ole ainakaan yksin.