"It aint over til the fat lady sings". Amerikkalainen sanonta, joka tarkoittanee, että peli ei ole pelattu ennen kuin loppuvihellys vihelletään. Jenkkienglannissa "by the way" on muuten sikapaljon hyvinkin vauhdikkaita ja ennen kaikkea outoja lentäviä lauseita. Suomi on meikäläisen mielestä tässä suhteessa köyhä kieli. Ei tuu juurikaan mieleen mitään fantastisia lauseklassikoita. Miltäs kuulostas: "Homma ei oo ohi ennen kuin läski täti laulaa". Mikä läskitäti? Miksi homma loppuu sitten kun täti laulaa? Onko tätin läskiydellä jotain väliä? Saako näin edes sanoa? Leimataanhan tossa lauseessa sekä naiset ja ylipainoiset ihmiset törkeellä tavalla.

Läski täti ei ole laulanut mun HCM:n kohdalla. Selkä on nyt virallisesti kunnossa. Tänään tein komiteatason sitovan päätöksen asiasta äänin 1-0. Lenkkipoluilla en ole vielä käynyt, mutta näin munaskuukkelituntumalla, ei luu jää vetävän käteen ensi lauantaina maralla. Huomenna meikä kipitteleepi Pyhtääläisissä maalaismaisemissa kevyen kenttälenkin. Perjantaina testaan dieseliä kunnolla ja raastan oman perustestirykäisyni "Jonakorven lenkin" 13.8 km lähes täpöä. Jos matka taittuu alle 54 minsan niin homma on taas kuasissa.

Suorastaan hekumallisesti ootan viimeistä viikkoa ennen maratontapahtumaa. Luvassa on yletöntä ylensyöntiä ja tolkutonta mehun, veden, piimän ja vastenmielisten tankkausjuomien litkimistä. Ja kuten on helppo arvata: lukuisat vierailut wc-faciliteeteissä. Lisäksi ohjelmassa on hermoilua, fmi:n ja forecan kyttäämistä, sekä mun tapauksessa erityisesti raskaan musiikin ylenpalttista kuuntelua. Metallica, AC/DC, Iron Maiden ja uskomatonta kyllä Manowar ja Helloweenkin paahtavat ämyreistä.

 Mul on tällä hetkellä visio, että noin 30 kilsan kohdalla Ruoholahdessa sillä karmaisevalla siltaosuudella päässäni alkaa soimaan Manowarin heavyklassikko "Carry on". Parempi sekin kuin viime maralla loppuvaiheessa päässäni takoneet Pirkka-Pekka Peteliuksen "Armas Elaine" ja maratoonareiden kauhuklassikko Puolikuun "Viimeiset viisi kilometriä". Ehkäpä sittenkin pään sisässä Otaniemen kohdalla takoo Helloweenin hittikipale "I want out".

Palataan vauhdikkaisiin sanontoihin: Suorastaan korviahivelevää kauneutta sisältyy amerikkalaiseen verhottuun uhkaukseen: "Take a long walk on a short pear". Hienoa, hienoa. Suomalainen vastine lienee: "Painu niin pitkälle missä pippuri kasvaa". Tosin varsinkin nuoremmat x-sukupolven edustajat käyttänevät aavistuksen verran rajumpia kielikuvia, jossa ihmisen, erityisesti naisen anatomia on keskeisessä roolissa. Miksi näin?  Olis se hienoa, jos hervantalainen teini uhkaisi väärään hoodiin eksynyttä tesomalaista moponsa selästä: "Teeppä pitkä kävelylenkki lyhyellä laiturilla". Siinä menisi tessulaisen teinigangstan pasmat sekaisin ainakin kahdeksi viikoksi.

Kun britti tai jenkki toivottaa onnea vaikkapa teatterissa ensi-iltaan valmistautuvalle tutulleen ei koskaan saa sanoa "Good luck". Kuuluu sanoa: "break a leg". Siis "katkaise jalka". Sitä ei meitsin lukiotason enkku kerro, kuuluuko näin sanoa myös maratoniin valmistautuvalle amerikkalaiselle. Tänään  meikäläisen ummikkusvedu serkku nappas kahvipöydässä eteensä korvapuustin. "Vad är det för en bulla? " kysäisi ruåtsin mies meitsiltä. Siitä sitten selittämään, että kyseessä on korvapuusti, joka käännettynä englanniksi tarkoittaa "hit to the ear, usually given by the parents or angry girlfriend/wife". 

Näissä sekavissa tunnelmissa allekirjoittanut valmistautuu elämänsä neljänteentoista maratoniin, joista kolmessatoista olen saavuttanut maalin juosten.