Joulua. Kestävyysjuoksijoille joulu on loisteliasta aikaa. Ylimenokauden lusmuilun jälkeen on hyötyisää vetää ruokapuolella totaalisen överiksi jouluaattona, päivänä ja tapanina. Seurauksena on pöhöttynyt rasvassa marinoitu atleetti, joka vannoo läheisilleen ja puolituntemattomillekin aloittavansa uuden elämän heti uuden vuoden jälkeen.Joulusta ja uuresta vuodesta selvittyään motivoitunut kestävyysjuoksija perinteisesti aloittaa tammikuussa säälimättömän reenin, jota peruskuntoiluksi kutsutaan. T

Aivan juuri niitä  20 kilsan lenkkejä joita pusketaan -25 asteen pakkasessa pimeillä pyöräteillä Sääksjärven - Hervannan välillä. Parinkymmenen peruskuntoreenin jälkeen vatsapeitteet ovat ohenneet ja fiilis on katossa. Ja kadotettu itsetunto on palannut. Ylimenokaudellahan tuntuma on välillä se että b-luokan juoksijasta on tullut ikäluokkansa tyypillinen edustaja: kaljamahainen, turvottunut keski-ikäinen, vakosamettinen mies, joka hengästyy kolmanteen kerrokseen portaita kiivetessään. Ja ehkä otsalla oleva pieni hiukseton laikku on vihjaus orastavasta pälvikaljusta?

Helmikuussa kadotettu itsetunto on kääntynyt jopa ylimielisyydeksi. Naureskellaan naisten lehtien painonhallintajutuille ja virnuillaan telkkarin elämänhallintaohjelmille. Siis niille, joissa ylipainoista laiskistunutta perusjamppaa kiihotetaan aloittamaan hiihto ja lenkkeily. Vaikkapa sitten viiskytmetriä juosten ja viiskytmetriä kävellen. Uhotaan tutuille ja puolitutuille siitä kuinka voidaan syödä vaikkapa kolme Big Mac Mealia ja kuusi pullaa joka ikinen päivä. Sadan kilsan reeniviikkohan polttaa kaiken ylimääräisen heti pois.

Kahden ja puolen kuukauden reenitauko osoitti b-luokan juoksijalle karulla tavalla että parempi pitää armeijakieltä lainatakseni hymy pyllyssä. Kun ei voi reenata ja ruokavalio pysyy enemmän tai vähemmän samana niin se kuuluisa pelastusrengas alkaa armotta kasaantua vyötäisille. Eikä moista rengasta poltetakkaan päiväkävelyillä tai satunnaisilla kuntopyöräseteillä. Runsasmateriaalisen ruokavalion muuttaminen ei sekään ole kovin helppoa. Kun on tottunut riehumaan ruokapöydässä armottomasti niin helppoa ei ole siirtyä puolikkaisiin annoksiin.Viitisen kiloa tuli massaa lisää syyskuun puolestavälistä joulukuun alkuun. Ja näistä ei grammakaan ollut lihasmassaa. Legendaarinen vyönreikämittari osoitti kahden reiän siirtoa vasemmalle

Marraskuun lopuilla osallistuin pikkujouluihin. Siis työpaikan pikkujouluihin. Ei niistä sen enempää, mutta kyseisen antiurheilullisen tapahtuman jälkeen jalkapohjaani riivannut faskiitti siirtyi lääketieteellisin termein resessioon. Ei ole ollut jalka enää kipeä pikkujoulujen jälkeen. Joten muutaman päivän asiaa ihmeteltyäni hyppäsin lenkkareihin ja lähdin varovasti raastamaan ja ihme tapahtui: ei kipuja, ei vaivoja eikä menokaan tuntunut täysin karmealta. Tätä kirjoittaessani olen raastanut jo 14 reeniä, joissa olen tallustellut about 150 km. Eikä kinttuun enää satu.

Joten b-luokan juoksijan joulukinkkujen poltto alkoi jo joulukuun alussa. Ja olo on kuin edellä kuvasin: hyvä. Ylimielisyyttä ei tosin vielä ole. Juoksu on kankeaa ja vauhdit ovat totaalisen haussa. Lähes kaikki antaen onnistuin raastamaan 17 km 4.30/km vauhtia. Siis vaatimattomat 45-50 sekkaa hitaammin kuin huippukunnossa kesällä. Mutta juuri nyt tärkeintä on juokseminen. Aivan sama millä vauhdeilla.

Uudenvuoden lupaus: Postailen jatkossa useammin. Aikomus on myös jatkossa otsikoida jokainen postaus jonkun tilanteeseen sopivan musiikkikappaleen nimellä. Siitä toi "From Despair to Where". Joka on Manic Street Preachersin hitti vuodelta 1993, tai jotain.

Nyt loputonta joulusiivousta tekemään ja ehkäpä myöhemmin lenkille, vaikka mittarissa onkin -26. Sillä olen kova jätkä.