Jaa missä mää oon.... Mä oon lenkillä, missä sää oot? (Vapaasti mukailtu Petri Nygårdilta).

Muutama kuukausi on heilahtanut päivityksiä tekemättä. Nyt voisi updeitata b-luokan juoksijan statusta. Pistetäänpä vaikka pieni yhteenveto tän vuuen reenimääristä kuukausittain:

tammikuu 312 km, josta  77 km hiihtoa

helmikuu  275 km, josta 85 km hiihtoa

maaliskuu 245 km, josta 82 km hiihtoa

huhtikuu  160 km, kaikki  juoksua.

Ei ole siis ihan uudenvuoden yönä asetellut reenitavoitteet täyttyneet. Tässä vaiheessa piti olla koossa tuollaiset 1300 reenikilometriä. Koossa on nyt aavistuksen alle 1000. Laiskuus ei tällä kertaa selitä heikkoa reeniaktiivisuutta vaan helmikuun puolenvälin tienoilla iskenyt viheliäinen pöpö, joka vaikutti tomumajani toimintaan yli neljän viikon ajan. Lenssu oli kova viikon ajan (tietenkin hiihtolomaviikko), mutta jatkoi ajottaisia hyökkäyksiään vielä maaliskuun loppupuolella pilaten orastavasti kohoamaan pääseen kunnon.

Eikä viimeaikaiset sääilmiötkään ole helpottaneet juoksumeininkejä. Täällä Lempäälän perämehtissä on vielä ladut hiihtokunnossa ja vain pari viikkoa sitten myös pyörätiet olivat miellyttävä cocktaili, joka koostui lumesta, sohjosta, jäästä, hiekasta ja koiransheissesta. Näissä olosuhteissa kovat vetoreenit eivät oikein motivoineet.

Nyt näyttää kuitenkin hyvältä. Kolmas viikko tosireeniä megatauon jälkeen on nyt menossa ja tän viikon saldo saattaa ylittää jopa legendaarisen haamurajan 100km. Määrien kasvaessa ja asfaltin pilkistäessä lumen alta vauhdit ovat myös lähteneet nousuun. Vielä kolme viikkoa sitten vedetty 10 kilsan testijuoksu päättyi luuserointiin vitosen jälkeen. Ja mikä hauskinta: aikaa oli kulunut 19.50. Ei paljon naurattanut, sillä epähuomiossa olin lupautunut jälleen mukaan Raumalta Poriin kipitettävään Karhu-viestiin työpaikkajoukkueeseemme.

Karhikseen lähdinkin loisteliaalla epävarmuudella ladattuna. Edellisviiikon reenit lupailivat jo orastavaa kunnon nousua. Olinhan onnistuneesti vetänyt maksimaalisessa reenissä neljä kilsaa vain pikkuisen yli 14 minsan! Siis valtameren verran oli kunto heikompi, kuin joskus vanhoina hyvinä aikoina, jolloin vastaava aika olisi saavutettu naureskellen. Näillä spekseillä anoin ja suorastaan rukoilin joukkueen johdolta kakkos- tai nelososuutta, jotka ovat viestin helpommasta päästä. Joukkueenjohtaja kuitenkin osoitti suurta viisautta ja määräsi b-luokan juoksijan raastamaan ankkuriosuudelle 9.2 kilsan setin. Fiilistä ei parantanut suorastaan raivoisasti pohjoisesta puhaltanut myrskytuuli. Ja tottakai Karhu-viesti juostaan aina Raumalta Poriin. 

Kun nyt vauhtiin päästiin niin heitetään lyhyt kisaselostus: Viime vuonnahan juhlimme työpaikkasarjan mestaruutta lyömällä vikalla osuudella UPM-Kymmenen  Pietarsaaren tehtaan työpaikkaporukan . Viestin alku meni jengiltämme suorastaan loisteliaasti ja kolmannelle osuudelle startattiin turvallisen tuntuisen etumatkan turvin. Siis pietarsaarilaisiin verrattuna. Hämmästystä herätti lähtönumeron perusteella meidän sarjaan kuuluva porukka, joka pyyhälsi kaukana edellämme. Porukka osoittautui Imatran rajavartijatiimiksi, jonka avausosuutta raastoi suorastaan legendaarinen bloggaaja Forrest G.

Itse jäin informaatioblokkin jouduttuani siirtymään omalle starttipaikalle logistisista syistä jo tuntia ennen lähtöä. Lopulta juuri ennen starttia sain jobinpostia: Rajavartijat ovat 1 min 40 sek meitä edellä ja UPM 40 sek. Olin alustavasti reiluna kaverina suunnitellut peesaavani mahdollisuuksien mukaan muita joukkueita vikalle kisalle, jossa sitten petternorthugmainen loppuveto. Nyt jouduin ilman vetoapua raastamaan tylyyn vastatuuleen UPM:n ankkurigubben raastaessa pari sataa metriä edelläni kolmen miehen ryppäässä. Kaikki kunnia muuten Rajavartijoiden ankkurille, joka taitavasti antoi meikäläiselle disinformaatiota kun kysäisin äijän resursseista. Oletti olevansa kympillä noin 38 minsan kondiksessa. Tämän uskoin lähdekritiikittömästi ja arvelin jopa kenties saavuttavani rajavartijat. Todellisuudessa miekkonen raastoi ankkuriosuutensa 3.35 /km vauhtia jo edellä mainitussa vastatuulessa. Taitaa hra rajavartijalta taittua kybä 35 minsan korville!

Ankkuriosuus meni lopulta meikäläiseltä loistavasti. Vastatuulesta (mainitsinko sen jo?) ja peesiavuttomuudesta huolimatta saavutin Pietarsaaren Gubben kilsan ennen maalia ja revin hurmiossa lopulta kokonaista 8 sek eroa. Olo oli maalissa kuin olympiakultamitalistilla. Ja mikä tärkeintä epävarmuuden aika on nyt ohi. Jos jaksoin moisessa puhurissa näillä reenimäärillä raastaa 9.2 km 3.37/km vauhtia niin mahdollisuudet kuntoutua ennätyskuntoon toukokuun kisoihin on olemassa.

Toukokuussa on edessä kaksi puolimaraa. Aluksi fiilistellään HCR. Tuli ilmoittauduttua kisaan ilmoittautumisajan jo umpeuduttua. Huolivat mukaan, joten kolmen viikon päästä on taas Keskuspuistossa hölkkäilyä luvassa. Julkiseksi tavoitteeksi voisin kait asettaa 1.18 alittaminen. Kolme viikkoa HCR:n jälkeen on sitten tosi kyseessä. Puolimara Koblenzissa Saksassa ja vastassa vaimonsiskonmies,  jota olis tarkoitus nöyryyttää. Ihan eilispäivän kaveri ei ole vastassa: kuten aikaisemmin olen postaillut on hollantilaiskarpaasin ennätykset ihan eri luokassa kuin mulla (koopperi 3970, 5km 15.20 jne).  Suomipojan mahdollisuuksia parantanee se ettei tulppaanimaan miekkonen ole koskaan kisaillut yli 5kilsan matkoilla. Uskoisn että 1.15-1.17 väliin sjoittuva aika riittää.

Näillä mennään.