Mikä yhdistää Väätäisen Juhaa ja Risto Ulmalaa? No, ensiksi tietenkin pitää tietää keitä kyseiset herrasmiehet ovat.

Väätäisen tuntevat useammat. Suomalaisen juoksun suuri vuosikymmen sai lentävän lähdön Juhan raastettua EM-kultaa 5000 metrin ja 10000 metrin juoksuissa Helsingissä 1971. Juha oli ja yhä on kulttihahmo. Suupalttina Juha päästi leipäluukustaan asiaa ja asiattomuuksia - eikä tahti ole muuttunut. Lopullista kruunua Väätäinen ei kuitenkaan uralleen saanut: Oman elämänkertansa mukaan Munchenin 5K:n (vai oliko 10K) finaali juostiin päivää liian myöhään Juhan kannalta. Nimittäin urheliulekuri oli luvannu Julma-Juhan pipin kintun kestävän kilpailuhenkistä urheilua tasan vuoden. Ja finaalihan oli 366 päivää vastaanoton jälkeen.. Kiitti vaan "Musta Syyskuu" totesi Julma-Juha. Myöhemmin Julma-Juha on niittänyt kunniaa puolueuskollisuudellaan, taiteeellaan ja trenditietoisuudellaan (osasi valita trendikkään puolueen).

Risto Ulmala lienee nykysukupolvelle tuntemattomampi häiskä. Kultaisen vuosikymmenen jälkeen tuli 80-luvulla mahalasku. Vainion Maran ja talkkari Nyrösen lääkesekaannusten myötä Suomen kunniakas kestävyysurheilu vaipui takaisin synkälle keskiajalle. Uudelleen syntyminen (rinascita a.ka renessanssi) vaati uutta Vireniä., Väätäistä tai Nurmea. Lupaavin ehdokas oli lommoposkinen nuorimies nimeltä Risto Ulmala. Coloradon sudesta ei kuitenkaan tullut Suomen kestävyysurheilun Da Vinciä. Poissaolevan oloinen, kameran ohi pälyilevä, hymytön Rise ei ollut median kultapoika, eivätkä suorituksetkaan yltäneet Julma-Juhan tai Lassen tasolle. Risen kohtaloksi tuli afrikkalaisten invaasio kestävyysurheilun huipulle. Tämä yhdistettynä poispilattujen suomalaisten penkkiurheilijoiden kohtuuttomiin vaatimuksiin teki Risestä eräänlaisen suomalaisen kestävyysurheilun Don Quijoten. Turha oli taistella tutkainta vastaan... Sinänsähän Risen menestys arvokisoissa ansaitsee hatunnoston: EM-kisoissa sijat 6 ja 7, ja kruununa listalla MM-kisojen seitsemäs tila Tokiossa 1991. EVVK, totesivat suomalaiset penkkiurheilijat. Missä ovat mitalit? Koska alkaa keihäänheitto?

Mitä yhteistä miehissä siis on, tai oli? Molemmat reenasivat armottomilla määrillä, armottomissa olosuhteissa. Siis sellaisissa olosuhteissa että spartalaisten legendaarinen kunkku Leonidaskin olisi ollut kauhuissaan. Juha ravasi munasillaan ympäri savannia  Afrikassa aikakaudella jolloin kyseiset alueet olivat hädintuskin kartoitetut. Kilpajuoksu gasellien, norsujen ja muiden villieläinten kanssa loi armottoman peruskunnon Julma-Juhalle. Näillä eväillä DDR:n Haase kaatui viimeisellä kierroksella Tsadissa 1971. Söikö Juha savannilla Energy-Bareja, joikio Gatoradea? Ei syönyt, eikä juonut. Julma-Juhan ruokavalio koostui savannin riistan ohella kaikesta mitä oli saatavilla. Pelkokerroin kamaa.

Risto Ulmala valitsi USA:n. Eli siis Floridan tai vähintäänkin Kalifornian. Vai muuttiko kultivoitunut kestävyyskarpaasi itärannikolle opiskelemaan huippuyliopistoon stipendillä? Siis tyyliin Harvard. Ei, Rise muutti Coloradoon. Siis jumalan selän taakse Amerikan takahikiälle. Talviolosuhteet Coloradossa ainakin olivat kotoisat: pakkasta ja kaksi metriä lunta. Sinne meni Rise reenaamaan. Olosuhteet olivat kuten arvata saattaa askeettiset. Rise oli kurinalainen kuin keskiaikainen munkki ja reenasi kuin hullu. Rise tuli kuuluisaksi aamulenkistään, joka saa meidät pullamössösukupolven lapset kauhistumaan: herätys 5.40, lasi vettä naamaan ja kympin raasto 31 minuuttiin. Iltapäivällä oli sitten vuorossa se varsinainen reeni, elikkäs 20-30 kilsaa lönkyttelyä. Ei ollut Coloradossasuuren maailman houkutuksia. Ei oikeastaan ollut mitään muuta tekemistä kuin juokseminen. Armoton askeettisuus näkyi kieltämättä myös Risen kisahabituksesta. Ajokoira totta tosiaan. Viikkokilometrit Risellä huitelivat 200 tuolla puolen, parhaimmillaan jopa 260 kilometrissä.

Yhteistä gubbeilla oli siis täydellinen sitoutuminen projektiin. Ei kiinnostanut miehiä ruoka, juoma eivätkä naiset. 150-200 kilsan viiikkoreeneillä ei varmaankaan jaksanut edes kiinnostaa. Nykymittapuulla äijät myös reenasivat älyttömän kovaa. Juhan harjoittelupäiväkirjassa saattoi seisoa 30 kilsan reenin kohdalla, jonka Jussi pisteli aikaan 2 tuntia tasan: "kevyt lenkki". 

Näitä kirjoitellessa mieleen väistämättä hiipii ajatusleikki. Nimenomaan ajatusleikki, sillä B-luokan juoksija ainakin kuvittelee olevansa kunnollinen vakosamettihousuinen perheenisä. Mutta leikitäänpä:

Mitäs jos tässä kypsässä iässä tekisi Riset ja tai Juhat? Eli keskittyisin parin-kolmen vuoden ajan reenaamaan yhtä kisaa varten kaiken muun unohtaen. Tavoitteeksi voisi vaikkapa nimetä Vantaan maratonin 2014. Talvet viettäisin Portugalin leudossa ilmastossa ja kesät reenaisin Suomessa. Reenimäärää lähettäisiin ammattilaisvalmentajan johdolla kasvattamaan pikkuhiljaa aluksi 100 kilsaan viikossa ja lopulta lähelle Julma-Juhan kilsamääriä. Ravintoasiat hoidettaisiin oppikirjojen mukaisesti. Hurja ei joisi enää kaljaa, ei viiniä, ei valvoisi, eikä kiroilisi. Kaikki tehtäisiin Vantaan 2014 maraa silmällä pitäen. Mikä olisi lopputulos? Pystyisikö yli 40-v gubbe täydellisellä antaumuksella pudottamaan omasta mara-ajasta pois muutaman minuutin? Viisi minuuttia? Vai peräti kymmenen? Kukapa tietää, urheilu on siitä kummallinen juttu, että on täysin mahdollista ettei PB aikaa edes saavutettaisi. Ei vaikka vuonna 2013 reenaisinkin 5500 km ja 2014 maraan mennessä 500 km/kk.

Näin ei kuitenkaan tule käymään. Kyseessähän olikin ajatusleikki. Vantaa 2014 on tavoitteena, mutta ennätysajan on tultava keskimäärin alle 60 kilsan viikkoreenimäärällä. Valmentajaa en aio hankkia, Portugaliin voisin kyllä talveksi muuttaa, jos olisi massea, ruokavalio tulee olemaan jatkossakin ravintoterapeuteille kauhistus. Enkä vieläkään aio mennä hierojalle tai venyttele lenkin jälkeen. Joku roti sentään!

Finlandia puolikkaan jälkeen reenipolkujen seirenien laulu sai Hurjan taas valtaansa aamusella. Kevyen palauttavan sijaan lipsahti lenkki lähes kovaksi: 15 km aikaan tunti ja 4 sekuntia. Jalat ovat kondiksessa ja mieli on iloinen. Eikä katkeruudesta ole tietoakaan. Julma-Juhan esikuvaa noudattaen reenit jatkukoon kovina, mutta hymy huulilla. Munasilteni en kuitenkaan aio mennä ravaamaan Kuljun perämettien riistan keskelle.