B-luokan juoksia (Hurja) on vannoutunut rationalisti, skeptikko ja kyynikko. Ei usko hurja horoskooppeihin, eikä ennustuksiin. Kahvinporotkin jäävä Hurjalta analysoimatta.  Ei äijä räi olkapäänsä yli mustan kissan kohdatessaan. Kävelee hymy huulilla tikapuitten ali ja vonkasi aikoinaan sählyjoukkueessa pelinumeroksi 13. Aurinkokuningas Tammista lainatakseni Hurjan prinsiippinä voisi olla: "Ei ole sattumaa, mikään ei ole ennalta määrättyä, vaan kaikkeen voi vaikuttaa itse".

Usko, tai tarkemmin sanoen uskottomuus on nyt kovilla. Vuonna 2007 Hurja raastoi hurmiossa elämänsä marasetin. Lopputulos 2.44 oli ja on yhä Hurjan ennätys. Edellisestä rekordista tipahti kerralla lähes seitsemän minuuttia Vantaan syksyisillä pyöräteillä. Tasainen tuulensuojainen reitti, hyvä sää ja samantasoiset kisaajat muodostavat cocktailin, jota Hurja on janonnut nauttia joka vuosi riemuvuoden 2007 jälkeen. Tylyä kerrottavaa: 2008, 2009, 2011 flunssa, 2010 plantaarifaskiitti kintussa ja lopulta 2012 selkäkipu ovat pitäneet Hurjan suorastaan mystisesti erossa Vantaasta. Jo aikaisemmin ns. kieli poskessa meilasin Vantaan kirouksesta. Nyt ei ole enää kieli poskessa vaan Hurjasta on kovaa vauhtia tulossa magian, mystiikan ja muiden yliluonnollisten asioiden puolestapuhuja. Tämä ei voi oilla sattumaa! 

Edellispostauksen jälkeen selkä kipeytyi oikein urakalla. Äijä oli telakalla viikon juoksentelematta. Selkä ei kuitenkaan juurikaan parantunut vaan rintamalinjat vakiintuivat. Pientä kolotusta alaselässä ja nopeissa ylläriliikkeissä. Raskaita tavaroita (esim. 3-v Kasperi) kantaessa körperi vääntyi armotta vinoon ja kipusignaalit vilistelivät aivoissa. Pidettyäni itse-itseni kanssa kriisikokouksen päätin noin viikko sitten lähteä lenkkipoluille. Tavoitteena yhä Vantaa. Selkä kesti kyllä pääasiallisesti hyvin. Hieman kolotti, mutta isommaksi ongelmaksi nousi jumissa olevat jalat ja kadonnut  kunto. Testiluonteisen kybän raaston loppuaika oli 40.30. Siis hitaampaa vauhtia kuin 10 päivän päässä häämöttävässä marassa pitäisi raastaa. Lopulta viime viikonloppuna viikko ennen H-hetkeä oli jälleen tehtävä ikävä päätös: Ei Vantaata.

Uuden kriisikokouksen asialistalle toin itse-itselleni päätettäväksi kaksi kilpailevaa ehdotusta: 1) Homma pakettiin ja ylimenokausi käyntiin. Ehdotuksen puolesta puhui selän kipeentymisen jälkeiset ala-arvoiset harjoittelukokemukset. Jos mies ei jaksa juosta räkä poskella alle 4 min/km vauhtia 12 kilsaa pitempää, niin miten tuo sama onnistuisi parin viikon päästä matkan ollessa 42 km? Voimakas argumentti kieltämättä... Kilpaileva ehdotus: 2) Selän ehdoilla tehtävä noin 10 päivän tehoreeni, jonka jälkeen herkkyyden haku lepäämällä ja habitus Kaarinan maratonin lähtöviivalle 27.10. 

Valitsin tietenkin vaihtoehdon 2. Perkele, äijä on reenannut käytännössä koko vuoden angarasti lumi-, vesi-, räntä- ja muissa sateissa yli 2000 km (siis vähän). Jos tämän vuoden saldoksi jää mara 2.58.30 ja puolikas 1.18.49 arvosanaksi voitaneen antaa välttävä. Syksyllä kesän surkeuden jälkeen Hurjan körberi reagoi reeniin mukavasti ja vauhdit kasvoivat. Ikuisena optimistina uskon, ettei yksi iskias-kipu voi viedä vahvistunutta peruskuntoa parissa viikossa. Reiskan yhden viikon pikareenillä ideana on palauttaa syyskuun kunto takaisin. Jos onnistuu niin 2.53-2.56 lienee haarukassa. Jos ei onnistu niin ainakin luvassa lienee kisan jälkeen kilpailukumppanin kanssa ansaittu kauden päättävä saunailta.