Kaikkihan tietävät poliitikkojen, urheilijoiden ja muiden julkkisten muistelmien perisynnit. Ammoisina aikoina tapahtuneet asiat esitellään kaunistellusti, omia virheitä selitellään ja muita syytetään kaikesta ikävästä. Tästä esimerkkinä vaikkapa David Beckhamin elämäkerta, jonka lukeminen on kokemuksena verrattavissa juurihoitoon tai suklaan ylensyöntiin. Becks rakastaa perhettään, Becks rakastaa maataan, Becks on kova tekemään työtä, Becks on joukkue-urheilija, Becks kiittää valmentajiaan, Becks kiittää Posh Spicea, jota rakastaa n-i-i-n paljon. Politiikoista Churchillin 5833 sivua käsittävissä muistelmissa, Winston myöntää tehneensä uransa aikana vain yhden virheen.Tuo virhe taisi olla se, kun Winston unohtii ohjeistaa miespalvelijansa varaamaan riittävästi viskiä Winstonin valtiovierailulle Yhdysvaltoihin 1941. Pienet lapsukset, kuten Winstonin ideoimasta Gallipolin maihinnoususta seurannut brittisotilaiden joukkotuho, johtuivat tietenkin kyvyttömien kenraalien, poliitikkojen ja muiden sählärien tekemistä virheistä.
Toinen ongelma muistelmien kirjoittamisessa on se ettei muista juuri mitään. Jos ei kirjoita päiväkirjaa, muistioita, dokumentteja jne. joiden avulla menneitä voi valottaa, niin vanhoista tapahtumista muistaa pelottavan vähän. Tai siis yleensä ei muista mitään. Poikkeuksiakin on. Jatkosodan aikainen pääministeri Edwin Linkomies kirjoittaa päräytti 400 sivua muistelmiaan vankilassa 1940-luvun lopulla ulkomuistista. Eikä ollut Edwinillä ongelmia muistaa sodan aikaisia tapaamisia, päätöksiä ja tapahtumia päivän tarkkuudella. Hurjalla ei moista lahjaa ole, Viime vuoden juoksumeininkejä muistellessa väistämättä tulee mieleen vanha suomihitti - tais olla Irwinin- "Mää en muista mittään".
Mutta asiaan. Lokakuun lopulla 2012 Hurjalla taisi vielä olla suunnitelmissa raastaa Rautaveden maraton. Silmissä siinti kisan voitto ja hurjimmillaan taisin uhota tavoittelevani maran b-rajaa (2.51) tosissani. Perusteluina uholle oli Jyväkylässä saavutettu Finlandia puolikkaan seniilisarjan voitto ajalla 1.18 ja rapiat. Viivalle en kuitenkaan lopulta päässyt. Kisakauden 2012 päätti siis lopulta edellä mainittu Finlandia-raasto.
Ylimenokausi 2012 meni perinteisest: vähän juoksua, paljon syömistä ja juomista. Marras- ja joulukuuta 2012 leimasivat myös yllätys, yllätys, jatkuvat lenssut. Ylimenokauden ollessa käynnissä lenssut eivät kuitenkaan Hurjaa haitanneet urheilullisesti. Lenssut sen sijaan antoivat mukavan syyn olla reenaamatta. Itsenäisyyspäivän tienoilla, kuten niin monta kertaa ennenkin, Hurja tunsi olonsa marinoiduksi porsaaksi. Painoa oli tullut lisää 2-3 kiloa ja vyötärölle oli ilmestynyt pahamaineiset jenkkakahvat. Joten oli aika aloittaa jälleen hieman kovempi reenaus.
Aina tammikuun loppupuolelle saakka kaikki näytti hyvältä. 5-6 viikkoa onnistunutta reeniä n. 60-80 km - viikossa poltti jenkkakahvat (ainakin osittain) ja kuntokin oli nousussa. Lisäriemua ja motivaation kasvua Hurjalle aiheutti myös työpaikan punttisalin nurkkaan ilmestynyt mieluisa kapistus: juoksumatto. Tammikuun pakkasilla oli varsin mukavaa vääntää matolla 15 kilsan kova reeni +23 asteen miellyttävässä lämmössä. Eikä ollut liukasta.
Jos olisin päivittänyt blogiani tammikuun 10. päivänä olisi viestissäni todennäköisesti uhottu keväällä alittuvan 1.18 puolikkaalla ja 2.50 maralla. Vähänpä tuolloin tiesin....
Tammikuun 15. päivänä aivan tavallinen tasavauhtinen Asemakylä- lenksu koitui kohtalokseni. Noin 5-6 kilsan juoksun jälkeen vasemmassa jalkapohjassani tuntui pistävää kipua. Idiootti kun olen, en asiaan millään tavoin reagoinut. En, vaikka syksyltä 2010 oli muistissani vastaava kokemus. Silloin kipu oli oikeassa jalassa, diagnoosi oli plantaari-faskiitti ja juoksut oli juostu 3 kuukaudeksi. Kotia laahustettuani jalan "kylmennettyä" tajusin faskiitin iskeneen tällä kertaa toiseen kinttuun. Hurskaasta toiveestani huolimatta jalka oli karmaisevan kipeä seuraavana aamuna. Ja sitä seuraavana. Ja kyllä: myös sitä seuraavana.
Faskiittiveteraanina tajusin mitä oli odotettavissa. Jatkuvaa jomotusta jalkapohjassa, konkkausta erityisesti aamuisin ja mikä tärkeintä: täysi no-no urheilulle.Vajaan kuukauden akuuttivaiheen jälkeen kinttu kuitenkin rauhoittui aavistuksen. Yllättävää lievitystä löytyi youtubesta. Kyllä youtubesta. Hakusanalla plantar fascitis, löytyi nimittäin lukuisia teippausohjeita, joiden avulla kintun sai liikkumattomaksi ja myös lähes kivuttomaksi. Kivuttomuudesta riehaantuneena tungit monot jalkaani ja lähdin raastamaan hikilaudoilla. Lähes kivuttomien hiihtokokemuksien jälkeen uskaltauduin 6 viikon tauon jälkeen juoksumatolle. Faskiitti sanoi no-no. Ei tätä. Paluu hikilaudoille ja peruskunnon luomista Lempäälän latuverkostossa. Lopulta perinnneurheilu vei miehen mukanaan. Hurjimmillaan väänsin räkä poskella pertsaa Rukan maisemissa yli 100 km kolmessa päivässä. Keskiverto Pirkanhiihtäjälle lasten leikkiä. Ei mulle.
Faskiitti 2.0 oli lopulta vähemmän kiukkuinen kuin faskiitti 1.0. Maaliskuun kolmannella viikolla onnistui juoksukin. Huhtikuun alussa kipu oli historiaa ja armoton reeni kohti kevään kisoja saattoi alkaa. Intoa hieman vähensi toki se, että tammikuun ja huhtikuun alun välisenä periodina Hurja oli juossut alle 100 km.
Kommentit