Nuhan nitistämänä ja Poolin niistäessä ManUa on hyvin aikaa päivitellä blogia. Seuraavassa top-lista juoksu-urani pahimmista luuseroinneista:

1. Viiden tunnelin maraton lokakuu 2008. Ainutkertainen tapahtuma (onneksi). Mara moottoritiellä tavoitteena alle 2.45. Maaliin tulin ajassa 2.41. Siis hip-hurraa ja loistava ennätys. Ei vaan keskeytys 33 kilsan kohdalla ja peukkukyyti punaisen ristin ambulanssilla maalipaikalle. Totaalinen hyytyminen, krampit ja genitaalialueen hiertyminen lannistivat äijän täysin. Lisähauskuutena viikon kestänyt infernaalinen kipu palliosastolla. Kiitos hiertymien.

2. Hampurin puolimara kesäkuu 2008. Sarjassamme ahneella kakkainen loppu. Lähtö Reeperbahnilta. Lieneekö lähtöpaikka syynä siihen, että äijä lähti kuin tuli perseen alla paahtamaan kohti tulevaa puolimarawaterloota. Olisi kait pitänyt kuuluisien hälytyskellojen soida viimeistään siinä vaiheessa kun kolmen kilometrin kohdalla pyyhkäisin kolmen kenialaisen kaunottaren ohi ylämäessä. Suunto näytti lahjomattomasti 10.28 tuossa vaiheessa. Lukion lyhyen matikan oppimäärällä laskien paahdoin alle 1.14 vauhtia. Äijän enkka 1.16.49. Tartteeko sanoa enempää? 

Tartteepa tietenkin. B-luokan juoksija (minä) sippasin totaalisesti jo 8 kilsan kohdalla ja etenin 10-15 kilsan välisen pätkän jopa yli 4 minsan kilometrivauhtia. Lopussa aavistuksenomainen piristyminen, mutta luuseroinniksihan tuo meni. Saavutuksena mm. häviö yli 50-vuotiaalle naiselle ja noin 100 kiloiselle miehenköriläälle, joka näytti enemmän uzbekistanilaiselta painijalta kuin juoksijalta.

3. Ideapark- juoksu 2008 kymppi. Kuten tarkkaavainen huomaa viime vuonna meitsin niitti kunniaa juoksuareenoilla. Kotikenttäetu ei juuri auttanut toukokuisessa juoksutapahtumassa. Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt viettää kyseinen iltapäivä vaikkapa Henkassa ja Maukassa tai Arnodlin donitsissa. Jälleen järkevä aloitus: Eli peesasin ekan kilsan mikkotyniä. Viisi kilometriä kellotin 17.28. Hyvä niin, mutta toinen vitonen meni sitten loistokkaasti aikaan 19.30. Siis kympin kisassa. Maalissa hävetti kovasti, kun olin kutsunut kavereita ja kylänmiehiä juoksuani katsomaan.

4. Tukholman maratoni noin vuonna 2002. Kunto oli hyvä, sen tiedän jälkikäteen, mutta äijä nuukahti oikein bigtime. Eli ilmassa oli kuuman urheilujuhlan tunnelmaa (28 celsiusta), yli kymmenen tuhannen juoksijan startatessa matkaan. Oma tavoite oli haamurajan 3h alittaminen. Hyvinhän tuo meni aina 30 kilsan rajapyykkiin asti. Sitten tuli meille kaikille kestävyysjuoksijoille niin tuttu noutaja. Viimeiseen 12 kilsaan onnistuin tuhraamaan yli tunnin. Välillä tuli ihasteltua tukholmalaista sillanrakennusarkkitehtuuria kävelyvauhdilla (Västebro). Sitten kävin testaamassa muutaman minuutin ajan Tukholman Röda Korsetin kenttävuodetta. Lopulta kumminkin raahauduin maaliin ajassa 3.09. Hyvä niin, sillä haamuraja alittui jo kahden kuukauden päästä Hesassa.

5. Yleinen luuserointi. Eli kaikki ne kerrat kun olen jättänyt lenkin väliin jonkun (teko)syyn takia. Liian kylmä, liian kuuma, vesisade, lumisade, jalka kipeä, vatsa kipeä, onkohan mulla flunssa? jne.. Kekkosta lainatakseni: Kaikki syyt, jotka estävät liikkumisen ovat tekosyitä. Sitten tietenkin pitää lisätä loisteliaat selitykset epäonnistuneen kisan jälkeen. Niitähän löytyy aina: Liian kuuma, liian kylmä, kengät hiersi, sortsit hiersi, en antanut kaikkeani jne.. Seli-seli.