sunnuntai, 24. marraskuu 2013

Kisaraportteja.

Kisaraportit syksy 2013. 

1. Pyhtään puolimaraton. Reiskan iloinen maraton. Sijoitus: oma sarja 1.  Koko kisa 2. Aika 1.20.35 

Reiskan iloisesta maratonista kehkeytyi Hurjalle nimensä mukainen kisa. Kauden toinen kisastartti elokuun viimeisenä päivänä kertonee pohjafiiliksistä kaiken. Kausi oli mennyt suorastaan hämmästyttävän täydellisesti penkin alle. Heinä- ja elokuun putkeen menneet reenikuukaudet (310 + 340 km) eivät pystyneet karkoittamaan Hurjan aivokopasta kauhunsekaista epävarmuutta. Ennen lähtölaukausta äijä kuitenkin rauhoittui. Kisapaikan rento fiilis ja samaan "rotuun" kuuluvat kanssaraastajat veivät pahimmat perhoset ja muut hyönteiset mahasta. Kaikkihan tai ainakin ne kaikki, jotka ovat joskus osallistuneet numerolappu rinnassaan juoksukisaan, ovat varmaankin samaa mieltä siitä, että lähtölaukauksen pamahdettua jännitys, wanna-be-pöpöt ja muut ongelmat unohtuvat - ainakin aluksi. 

Niin kävi Hurjallekin. Suoranaisessa ekstaasissa äijä lasketteli ekat 3km 11 minuuttiin. Ja tietenkin kisan piikkipaikalla. Sen verran oli kuitenkin järkeä päässä, että ensimmäisen kilsan (n.3.32) jälkeen vauhti tippui ja kolmas meni jo about 3.45. Olo kuitenkin tuossa vaiheessa suorastaan loistava. Eikä tarvinnut edes juosta yksin. Kolmen kilsan kohdalla kollega ohitti Hurjan ja otti paalupaikan. Miekkosella oli peräti oma valmentaja, joka aina aika ajoin möykkäili meille väliaikoja ja tiedusteli valmennettavansa fiiliksiä. Hurja oli luonnollisesti tehnyt ennen kisaa kotityönsä (Google, Tilastopaja, vanhat kisatulokset) ja päätteli miekkosen olevan eräs Tuomas N (nimeä ei ole muutettu). Tuomas N kuuluu ns. tosijuoksijoiden kategoriaan (puolikas n. 1.15 ja mara kait noin 2.37), joten Hurjalla ei ollut harhaluuloja kisan voiton suhteen. 

Kybän kohdalla Hurja huomasikin tallustavansa Pyhtään maalaisidyllissä yksinään. Tuomas N jätti Hurjaa hitaasti ja varmasti, ehkäpä tuollaiset 4-5 sek/km Siis tuossa vaiheessa...  Ekan kybän väliaika (37.15) lupaili semikivaa loppuaikaa. Hurja laskeskeli sumeissa aivoissaan 1.19-1.20 väliin sijoittuvan ajan olevan realismia. Seinää ei nimittäin ollut vielä tullut. Eikä tässä kisassa oikeastaan pahasti tullutkaan. Toki toinen kybä meni about 2min hitaammin kuin eka. Osasyynä oli kuitenkin maantiereitillä vastaiseksi kääntynyt tuuli ja loppumatkan ylämäkisyys. Selittänee ainakin minuutin verran hidastumista. Maalissa Hurja oli tyytyväinen, muttei tyydytetty. Aika oli OK, mutta tuossa vaiheessa tähtäin oli ilman muuta korkeammalla. Taisinpa juoksun jälkeen saunan lauteilla uhota tavoitteenani olla Jyväkylän maralla b-rajan (2.51) alitus ja puolikkaallakin uskoin ainaskin alle 1.19 taittuvan hymyissä huulin, kuten Hannes aikoinaan. Toisin kävi. 

2. Jyväskylän Finlandia Maraton. Sijoitus: oma sarja 2.  Kaikki juoksijat: 17. Lisäksi hävisin lähes kaikille SM-maratonille osallistuneille. Aika: 3.02.48

Waterloo. Tuo kuuluisa pikkukylä Belgiassa tulee näin ammatinkin puolesta mieleen muistellessani Finlandia maratonia 2013. Jos Normandian maihinnousu olisi aikoinaan mennyt yhtä huonosti kuin meikäläisen juoksu Finlandiassa, niin me varmaankin puhuisimme kaikki saksaa.  Ja kaiketi asuisimme tilavissa maataloissamme Ural-vuoriston juurella, orjatyönä maata viljeleviä venäläisiä ihmetellen. Herrakansan kavereita kun tuossa isossa sodassa olimme. 

Periaatteessa kisan startatessa kaikki oli ihan ok. Perinteiset pikkulenssut olivat toki peloitelleet Hurjaa kisaviikolla. Mutta sama ongelma näyttänee olevan lähes kaikilla maramiehillä. Psykosomaattista I presume. Reiskan iloluonteisesta puolikkaasta oli kulunut aikaa vain kaksi viikkoa, joten kunnon suhteen ei oletettavasti ollut tapahtunut ihmeitä. Oman vaiherikkaan juoksu-urani viisastamana laskeskelin Reiskan puolimarakunnon ennustelevan loppuajaksi jotain 2.50-2.55:n välillä. Joka tapauksessa alle 3h:n rajan olisi pitänyt päästä helposti. 

Kisa starttasi niin kuin kaikki kisat aina starttaavat. Eka kilsa 3.47, toka 3.53 ja sitten vauhti tasaantui. Pian selvisi että tällä kertaa Hurja on päässyt hyvään seuraan. Noin seitsemän juoksijan joukossa sukupuolijakauma oli nimittäin mielenkiintoinen: kolme miestä ja neljä naista. Miehet lienivät kaltasiani semiatleetteja, joiden ruokavalio koostuu pizzasta ja hampurilaisista ja nestetankkauksessa käytetään normaalisti olutta. Naiset olivat sensijaan tosissaan liikkeellä. Olivat nimittäin taistelemassa Suomen mestaruudesta. Eka kymppi taittui leppoisasti ajan ollessa 39.10. Hetkinen. Ne kaksi lukijaani, jotka ymmärtävät maratoneista jotain, laskeskelevat pikaisesti päissään Hurjan siis olleen lähes ennätysvauhdissaan. Niinpä. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ollut. Nimittäin Jyväkylän maran reitinmittaajilla oli huono päivä. Kilometritolpat oli viljelty reitin varrelle ns. "mutu"- tuntumalla. Me kokeneet atleetit ja gotleetit ymmärsimme pian ettei tolppiin ollut luottamista. Muistaakseni väänsin seiskan ja kasin välisen kilsan mahtiaikaan 3.23, jos siis tolppiin oli uskominen. Ei uskottu. Oma gps- jonka niin kovasti toivoin näyttävän ylimatkaa ilmoitti ekan kybän väliajaksi 39.50. Se oli varmaankin aika lähellä totuutta.

Toka kymppi olikin sitten kohtalokas. Maratonin joskus elämänsä varrella tarponeet ymmärtävät, että jos homma alkaa tuntua pahalta 16-17 kilsan kohdalla, ei kovinkaan hyvältä näytä. Näin kävi Hurjalle Jyväkylässä. 14 kilsan kohdalla Hurja nimittäin teki strategisen ja taktisen kömmähdyksen. Naisporukan virkein kisaaja (Elina - nimi ei muutettu) nimittäin totesi Hurjalle olonsa olevan kovinkin virkeä ja kyseli kannattaisiko vauhtia jopa lisätä. Oli nimittäin neiti juoksemassa ekaa maraa ja varmaankin kaipasi kokeneempien karjujen ohjeita. (Tämä siis sarkasmia). No Elina pisti kuuluisaa pökköä pesään ja Hurja kohteliaana kaverina lähti vetoon mukaan. Kaksi kilsaa ja 7 min 30 sek myöhemmin Hurja tajusi tehneensä virheen. Pahan virheen. Toinen kybä meni yhä kuuluisien tolppien mukaan vain hieman yli 40 min. Kokonaisaika, siis tolppa-aika, oli 20 kilsan kohdalla 1.19.30. Ihan mahtavaa menoa siis. Asiassa oli vain kaksi muttaa: a) tolpat olivat väärässä paikassa ja oikea väliaika oli about 1.20.15 ja b) Hurjan körberi oli jo kaikkensa antanut. Eikä edessä ollut kuin 22km. 

Maran virallilnen puolikkaan väliaika oli lopulta 1.25.xx. Eli yli 4min/km vauhtiin oli jo pudottu. 21-30 km väli oli suorastaan kamala. Välillä käveltiin, välillä hölkättiin ja hämmentävää kyllä muutama kilsa taittui jopa siedettävää vauhtia (4.10-4.15 välille). Kolmen kybän väliaika oli lpulta 2.06 ja rapiat. Eli kolmanteen kybään meni kivasti yli 46 minsaa. Viimeiset 12 km:n tavoite oli vain ja ainoastaan maalivaatteen saavuttaminen. Näin lopulta kävi ajassa 3.02.49. Häv3ettävää kyllä, Hurja sai jopa palkinnon seniilisarjassa moisella ajalla. 

Mikä sitten meni vikaan? Jälkiviisasteluissa ei varsinaista syytä ole löytynyt. Periaatteessa alkuvauhti ei ollut liian kova. Tai siis Hurja vuosimallia 2007-2010 olisi pysynyt porukan mukana suorastaan kevyesti. Ehkäpä jopa jättänyt porukan (ainakin 2007 ja 2009). Jalat olivat armottomasti jumissa, pitkälti samalla tavalla kuin Zurichin maralla 2012. Jumi alkoi tuntumaan juurikin 16-17 kilsan kohdalla ja paheni nopeasti. Kuoleman kilsoilla 33-.39  olo oli välillä kuin olisi ollut pitkällä leppoisalla kävelylenkillä. Tai siis koneisto oli sitä mieltä, jalat eivät sen sijaan kestäneet lainkaan vauhdin nostamista. Syke oli varmaankin n. 120 viimeisten kilsojen aikana. Loppujen lopuksi epäonnistumisen syy lienee liian vähäinen reenaus. Ja erityisesti yli 20 kilsan lenkkien olematon märää. Niitä tuli tehtyä vuoden 2013 aikana about neljä. Ehkä siis liian vähän. 

Vantaan puolimaraton, lokakuu. Sijoitus: n. 25, aika: 1.22.42

Neljä viikkoa Jyväkylän nöyryytyksen jälkeen oli aika nöyrtyä Vantaalla. Tällä kertaa Vantaan maraviikonloppuna ei ollut lenssu päällä eikä selkäkään ollut kipeä. Joten vuonna 2008 alkanut perinne katkesi lopultakin. Pakko on tähän tosin puolihumoristisena selityksenä todeta selän olleen kisaa edeltäneen viikon aina tuonne torstain tienoille asti kohtuullisen kipeä. 

Päätöksen osallistumisesta tein lopulta kisaa edeltävänä iltana klo 21.42. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan, paitsi myönnettäköön miehen nauttineen muutaman saunaolusen illan mittaan. Aamusella idea tuntui yhä toteuttamiskelpoiselta, joten mies pakkasi itsensä ja Asicsinsa autoon ja kaahasi motaria pitkin Vantaalle. Olo ennen kisaa oli lähes ok. Tuo lähes johtui aavistuksen oloisesta jumituksesta reisien etuosassa lämmittelyvetojen yhteydessä. Siis sama robleemi kuin Jyväkylässä ja aikoinaan Zurichissä. Hurja lähti kuitenkin luottavaisena matkaan, sillä jalkajumi ei aiemmin ollut haitannut juoksua puolikkailla eikä maroillakaan juuri lainkaan ennen 20 kilsan rajapyykkiä. 

Yllätys, yllätys, historia toisti jälleen itseään. Starttipaumauksen jälkeen Hurja unohti jälleen kerran vauhdinjakosuunnitelmansa ja ryntäsi fiilispohjalta matkaan. Eka vitonen meni suorastaan lentämällä väliajan ollessa aikas tarkkaan tasan 18 min. Eikä vauhti suinkaan radikaalisti hidastunut seuraavienkaan kilsojen aikana. 7-8 kilsan välissä melko kovasti puhaltanut vastablåsis hidasti vauhdin tilapäisesti yli 3.50/km. Eka kymppi kuitenkin alle 37, ehkä about 36.50 ja vielä 11 km 40.35. Lyhyen matikan lukiopohjillakin oli jopa juostessa helppo laskea 4.00/km vauhdin riittävän 1.21 alitukseen. 11 kilsan kohdalla ynnäilin takuuvarmasti jaksavani n. 3.50/km vauhtia maalilinjalle - sen verran semihelppoa meno vielä oli. Ja sehän olisi riittänyt tuollaiseen 1.19.20 aikaan. 

Sitten tuli noutaja ja pahasti. Km numero 12 meni koneen yskimisestä huolimatta 3.54, mutta sitten vauhti romahti. Suorastaan lähes kävelyksi. Pahin kilsa taisi olla 16-17 välinen, johon kului 4.35. Siis puolimaralla. Loppua kohden Hurja pakotti kivusta vinkuvat jalkansa vielä aavistuksen vauhdikkaampaan menoon, jottei homma menisi aivan säälittävän puolelle. Maali lopulta pelasti miehen pahemmalta nöyryytykseltä. Aika oli yksi heikoimmista mitä olen puolikkaalla koskaan kellottanut. Huonommin on mennyt Pyhtään mäkireitillä +28 asteen helteessä vuonna 2006, jolloin en vielä edes tosissani reenaillut. Nyt oli tasainen rata ja lähes unelmakeli. Sheisse. 

Jälleen oli kisan jälkeen itsetutkiskelun aika. Eka 5 km meni ilman muuta liian vauhdikkaasti ja kybänkin väliaika olisi voinut järkevällä juoksulla olla n. 30 sek huonompi. Olisiko aika kuitenkaan ollut maalissa juurikaan parempi järkevämmällä vauhdinjaolla? Tokkopa, tai siis ehkä tuollaiset 30-60 sek. olisi voinut homma vauhdittua. Tuossa blogini sivussa on kunniataulukkoni puolikkailta. Ymmärrettävästi ei tuollainen varmistelemalla saavutettu 1.21.30 aika olisi juurikaan lämmittänyt enempää. Suurin syy fiaskoon oli jälleen reisien jumitus. Ekan kympin jalat tuntuivat kohtuullisen hyviltä, mutta sen jälkeen jumi iski ja pahasti. Viimeiset 7-8 km jalat olivat suorastaan kivuliaat. Ekan kybän kova meno aiheutti sen, ettei muukaan kroppa ollut aivan terässä. Seurauksena oli vauhdin totaalinen hyytyminen. 

perjantai, 8. marraskuu 2013

kevät - syksy 2013, Hitaasti juoksen, enkä muuta voi

Joo. Otsikko on epätoivoisesti väännetty versio erään Martin kuuluisasta lausahduksesta, jonka äijä pöläytti ilmoille about 500-v sitten. Martti oli kova jätkä, aatteen mies, joka ei ollut valmis kompromisseihin. Martti ei juossut pitkiä matkoja, tokkopa juoksi ollenkaan, mutta asenne oli jäbällä ainakin kohdillaan. 

Kevät on hieno juttu. Erityisesti kestävyysjuoksijalle. Ei tartte juosta sohjossa, jäällä, lumessa eikä 24 asteen pakkasessa. Hikilaudat voi kiikuttaa kellariin pölyttymään. Maratoonarin onni on sulanut pyörätie, pitävä asfaltti ja kevätauringossa ihanasti köllöttävät koiransheisset.

Kevättä oli myös Hurjan rinnassa huhtikuussa. Faskiitti oli resessiossa ja motivaatio oli Mount Everestin korkuinen. Tarkoitus oli nostaa kunto pikareenillä sille tasolle, että puolimaralla saataisiin aikaan siedettäviä tuloksia. Ensimmäinen kisastartti oli perinteisessä Karhu-viestissä huhtikuussa. Tällä kertaa Hurja oli siirretty lähes lyhimmälle osuudelle. Eikä syyttä, sillä 5.5 kilsan raasto vei äijältä käsittämättömästi aikaa. Keskikilometrivauhdiksi muunnettuna Hurja tykiiti osuuden 3.40/km vauhdilla. Aavistuksen verran säälittävää verrattuna vaikkapa edellisvuoden 7.9 kilsan raastoon 3.31 km/vauhdilla. Heikko esitys meni kuitenkin pitkään jyllänneen lenssun (yllätys) ja heikon valmistautumisen piikkiin. Enpä olisi tuolloin voinut kuvitella, että seuraava kilpailuhenkinen startti on elokuun lopulla. 

Ajatus oli toki kilpailla keväällä. Vaihtoehtoja oli hurjasti: Yyterin puolimara, HCR, Idepark-puolikas ja lopulta Forssan Huvi-ilta. DNS, DNS, DNS, niinhän siinä kävi. Äijä ei yksinkertaisesti päässyt iskukuntoon koko keväällä. Lenssut eivät tällä kertaa äijää kellistäneet. Jumi kellisti. Siis sama Jumi, joka iski kinttuloihin 2012 huhtikuun Zurichin maran jälkeen. Alle 4 minsan kilsavauhti veti etureidet ankaraan jumindeerukseen, eikä kisavauhtisesta raastosta tullut mitään. Sinänsä harmittavaa, että lenssut päättivät jättää Hurjan körperin rauhaan huhtikuun tautiputken jälkeen. Jälkikäteen ajatellen HCR olisi voinut olla hyvä idea. Ainakin hetkellisesti. Reittihän oli kait 500-600 metriä liian lyhyt, joten tuollaiset pari minuuttia kovempi aika olisi tullut raastettua, kuin aidolla puolimaralla. Puolimarakrapula olisi sitten tullut myöhemmin julman petoksen paljastuttua. 

Kesä löystytti Hurjan pahemman kerran. Iloinen perheloma Nizzaan ja perinteisesti vietetty juhannus palauttivat Hurjan jälleen kerran nollapisteeseen. Juhannuksen jälkeisenä maanantaina raastettu 7 kilsan lenkki taittui huikaisevalla vauhdilla aikaan 35.03. Siis aavistuksen yli 5 min/km. Ja mikä hauskinta, Hurja antoi Pyhtään kesäpaikan hiekkateillä lähes kaikkensa. Toisaalta, eipä kintuissa tuntunut juuri lainkaan Jumia... 

Touko- ja kesäkuun aikana rakkaaseen harjoittelupäiväkirjaan kirjattiin lopulta 280 reenikilometriä. Niistäkin merkittävä osa juhannuksen jälkeisellä "katumusviikolla". Heinäkuu toikin jälleen kehiin uudelleen syntyneen, motivoituneen Hurjan, joka oli tällä kertaa asettanut tavoitteekseen iskeä tiskiin kelvollinen mara-aika syyskuussa Jyväkylässä.  

Ei pysäyttänyt Hurjaa helle eikä kutsunut terassien seireeninlaulu. Missio oli selvä. Koko maailmalle (tai siis itselle, koska loppupeleissä ketään ei kiinnosta meitsin mara-ajat) oli näytettävä, että äijästä löytyy vielä jos ei muuta, niin ainakin paikallisen tason maratoonari. Viikkoreenimäärä lähenteli heinä-elokuussa parhaimmillaan kultaisen kauden (2007-2009) määriä 80-90 km. Eikä stopannut reeni edes vaellusretkellä Ruotsin Lapplandissa. Hurja nimittäin löysi itsensä lähes koskemattomasta erämaasta tarpomassa 35 kilogramman rinkka selässä porojen ahdistelemana 20-30 kilsan päivämatkoja. Päivän vaellussetin jälkeen Hurja ei jäänyt teltalle nysväämään vaan jätti rinkan base-campiin ja lähti raastamaan louhikossa tunturin rinnettä ylöspäin verenmaku suussa. 

Lapin raastoista kotiin palautui väsynyt, mutta nousukunnossa oleva gubbe, jolla oli edessä vuoden tärkein startti. Nimittäin aikoinaan taisin päivitelläkin sukuun hivuttautuneesta hollantilais- miehestä, jolla oli ihan kunnioitettava juoksu-ura takanaan. Mikä pahinta: Lentävä hollantilainen nöyryytti uutena vuotena 2010 Hurjaa pahemman kerran suomalaisille niin tutuissa lumiolosuhteissa raastetussa "leikkimielisessä" kisassa. Keväällä 2012 Hurja sai kuin saikin revanssin Koblenzin puolimaralla katkaistuaan maalinauhan 4 minsaa ennen hollannin äijää. Mutta nyt oli edessä uusi haaste: Koopperin testi heinäkuisessa Suomessa, hiilimurskaradalla helteessä. Hollantilaisgubben PB Koopperissa oli vakuuttava: 3970. Hurjan vastaava, ajalta ennen iPadeja ja älypuhelimia, oli 3550, tai jotain. Lohtua ennen kisaa toi se, ettei alankomaan karpaasi ollut varsinaisesti enää reenannut kovia kisoja varten useampaan vuoteen. Tai niin se ainakin sanoi... 

Itse kisa suoritettiin Pyhtään idyllisellä urheilukentällä. Rata oli ilmeisesti säästösyistä vain 350m pitkä ja hiilimurskainen. Turnajaispäivänä oli (tietenkin) 28 astetta lämmintä ja melko navakka tuuli. Etukäteisarvioissa Hurja laskeskeli loppuajan olevan 12 min (maailman vanhin vitsi) ja matkan tuollaiset 3300-3375. Hollantilaisgubben arvioitiin juoksevan vanhoilla pohjilla vähintäänkin 3500. Joten Hurja lähti haastajana matkaan. 

Lähtölaukauksen jälkeen Hurja asettautui ryhmän keulille vetämään letkaa varovaisella vauhdilla. Koopperiin osallistui myös Rouva Hurjan veli, jonka juoksuhistoria on rajoittunut lähinnä yöjuoksuihin ja toki kunnioitettavaan Tukholman maratonin läpivientiin v.2002 ajalla 3.30. Rouva Hurjan toinen veli ennakoi Coopperin testin rankkuuden ja kaatua muksahti jalkansa murtaen edellä mainitulla Ruotsin reissulla. Ensimmäisen kierroksen keulilla vedettyään Hurja muisteli juoksutaktiikan kultaisia ohjeita: Tuulenhalkoja ei koskaan voita, kuolemanpaikka on nimensä veroinen jne. Niinpä Hurja muutti Coopperin taktiikkajuoksuksi. Toisella kierroksella Hurja veti pääsuoran myötätuuliosuuden vetäytyäkseen takavasemmalle takasuoran vastatuulessa. Sama meininki jatkui 3-4 kierrosta, kunnes Hurja hämmentyneenä huomasi, tai lähinnä aisti, Hollannin miehen pikkuhiljaa jättäytyvän/jäävän Hurjasta 5-10 metrin päähän. Nyt-tai-ei-koskaan- tilanteen Hurja hyödynsi armottoa: Coopperin ns. "kuoleman kierrokset" olivat lopulta kisan nopeimmat. 12 minuutin kohdalla Hurja oli onnistunut repimään n. 80 metrin keulan lentävään hollantilaiseen. Suomen, Lempäälän ja Kuljun kestävyysjuoksumaine oli pelastettu. Loppuaika ei siis ollut yllätys, mutta kovissa olosuhteissa saavutettu matka 3430 selllainen oli. Tästä oli hyvä jatkaa kohti kauden todellisia koitoksia syys- lokakuussa 

Elokuun alkupäivinä Hurja löi lukkoon sotasuunnitelman syksylle. Elokuu armotonta reeniä, kilometrejä piti saada vyön alle ja myös pitkät 1.h 45min -2h kestävät ärsytttävät nylkyt tulivat ohjelmistoon. Elokuun lopulla testiluonteinen puolimara Pyhtään maalaismaisemissa. Ei aikatavoitteita, tarkoituksena saada aikaan kisaluonteinen suoritus. Syyskuussa sitten helvetti irti Jyväkylän maratonilla. Kirittäjistä ei ainakaan olisi pulaa olisihan kyseessä peräti SM-kisa. 

 

 

sunnuntai, 3. marraskuu 2013

Verta, hikeä, lenssua ja faskiittia - syksy 2012-kevät 2013

Kaikkihan tietävät poliitikkojen, urheilijoiden ja muiden julkkisten muistelmien perisynnit. Ammoisina aikoina tapahtuneet asiat esitellään kaunistellusti, omia virheitä selitellään ja muita syytetään kaikesta ikävästä. Tästä esimerkkinä vaikkapa David Beckhamin elämäkerta, jonka lukeminen on kokemuksena verrattavissa juurihoitoon tai suklaan ylensyöntiin. Becks rakastaa perhettään, Becks rakastaa maataan, Becks on kova tekemään työtä, Becks on joukkue-urheilija, Becks kiittää valmentajiaan, Becks kiittää Posh Spicea, jota rakastaa n-i-i-n paljon. Politiikoista Churchillin 5833 sivua käsittävissä muistelmissa, Winston myöntää tehneensä uransa aikana vain yhden virheen.Tuo virhe taisi olla se, kun Winston unohtii ohjeistaa miespalvelijansa varaamaan riittävästi viskiä Winstonin valtiovierailulle Yhdysvaltoihin 1941. Pienet lapsukset, kuten Winstonin ideoimasta Gallipolin maihinnoususta seurannut brittisotilaiden joukkotuho, johtuivat tietenkin kyvyttömien kenraalien, poliitikkojen ja muiden sählärien tekemistä virheistä. 

Toinen ongelma muistelmien kirjoittamisessa on se ettei muista juuri mitään. Jos ei kirjoita päiväkirjaa, muistioita, dokumentteja jne. joiden avulla menneitä voi valottaa, niin vanhoista tapahtumista muistaa pelottavan vähän. Tai siis yleensä ei muista mitään. Poikkeuksiakin on. Jatkosodan aikainen pääministeri Edwin Linkomies kirjoittaa päräytti 400 sivua muistelmiaan vankilassa 1940-luvun lopulla ulkomuistista. Eikä ollut Edwinillä ongelmia muistaa sodan aikaisia tapaamisia, päätöksiä ja tapahtumia päivän tarkkuudella. Hurjalla ei moista lahjaa ole, Viime vuoden juoksumeininkejä muistellessa väistämättä tulee mieleen vanha suomihitti - tais olla Irwinin- "Mää en muista mittään".

Mutta asiaan. Lokakuun lopulla 2012 Hurjalla taisi vielä olla suunnitelmissa raastaa Rautaveden maraton. Silmissä siinti kisan voitto ja hurjimmillaan taisin uhota tavoittelevani maran b-rajaa (2.51) tosissani. Perusteluina uholle oli Jyväkylässä saavutettu Finlandia puolikkaan seniilisarjan voitto ajalla 1.18 ja rapiat. Viivalle en kuitenkaan lopulta päässyt. Kisakauden 2012 päätti siis lopulta edellä mainittu Finlandia-raasto. 

Ylimenokausi 2012 meni perinteisest: vähän juoksua, paljon syömistä ja juomista. Marras- ja joulukuuta 2012 leimasivat myös yllätys, yllätys, jatkuvat lenssut. Ylimenokauden ollessa käynnissä lenssut eivät kuitenkaan Hurjaa haitanneet urheilullisesti. Lenssut sen sijaan antoivat mukavan syyn olla reenaamatta. Itsenäisyyspäivän tienoilla, kuten niin monta kertaa ennenkin, Hurja tunsi olonsa marinoiduksi porsaaksi. Painoa oli tullut lisää 2-3 kiloa ja vyötärölle oli ilmestynyt pahamaineiset jenkkakahvat. Joten oli aika aloittaa jälleen hieman kovempi reenaus.

Aina tammikuun loppupuolelle saakka kaikki näytti hyvältä. 5-6 viikkoa onnistunutta reeniä n. 60-80 km - viikossa poltti jenkkakahvat (ainakin osittain) ja kuntokin oli nousussa. Lisäriemua ja motivaation kasvua Hurjalle aiheutti myös työpaikan punttisalin nurkkaan ilmestynyt mieluisa kapistus: juoksumatto. Tammikuun pakkasilla oli varsin mukavaa vääntää matolla 15 kilsan kova reeni +23 asteen miellyttävässä lämmössä. Eikä ollut liukasta. 

Jos olisin päivittänyt blogiani tammikuun 10. päivänä olisi viestissäni todennäköisesti uhottu keväällä alittuvan 1.18 puolikkaalla ja 2.50 maralla. Vähänpä tuolloin tiesin.... 

Tammikuun 15. päivänä aivan tavallinen tasavauhtinen Asemakylä- lenksu koitui kohtalokseni. Noin 5-6 kilsan juoksun jälkeen vasemmassa jalkapohjassani tuntui pistävää kipua. Idiootti kun olen, en asiaan millään tavoin reagoinut. En, vaikka syksyltä 2010 oli muistissani vastaava kokemus. Silloin kipu oli oikeassa jalassa, diagnoosi oli plantaari-faskiitti ja juoksut oli juostu 3 kuukaudeksi. Kotia laahustettuani jalan "kylmennettyä" tajusin faskiitin iskeneen tällä kertaa toiseen kinttuun. Hurskaasta toiveestani huolimatta jalka oli karmaisevan kipeä seuraavana aamuna. Ja sitä seuraavana. Ja kyllä: myös sitä seuraavana. 

Faskiittiveteraanina tajusin mitä oli odotettavissa. Jatkuvaa jomotusta jalkapohjassa, konkkausta erityisesti aamuisin ja mikä tärkeintä: täysi no-no urheilulle.Vajaan kuukauden akuuttivaiheen jälkeen kinttu kuitenkin rauhoittui aavistuksen. Yllättävää lievitystä löytyi youtubesta. Kyllä youtubesta. Hakusanalla plantar fascitis, löytyi nimittäin lukuisia teippausohjeita, joiden avulla kintun sai liikkumattomaksi ja myös lähes kivuttomaksi. Kivuttomuudesta riehaantuneena tungit monot jalkaani ja lähdin raastamaan hikilaudoilla. Lähes kivuttomien hiihtokokemuksien jälkeen uskaltauduin 6 viikon tauon jälkeen juoksumatolle. Faskiitti sanoi no-no. Ei tätä. Paluu hikilaudoille ja peruskunnon luomista Lempäälän latuverkostossa. Lopulta perinnneurheilu vei miehen mukanaan. Hurjimmillaan väänsin räkä poskella pertsaa Rukan maisemissa yli 100 km kolmessa päivässä. Keskiverto Pirkanhiihtäjälle lasten leikkiä. Ei mulle. 

Faskiitti 2.0 oli lopulta vähemmän kiukkuinen kuin faskiitti 1.0. Maaliskuun kolmannella viikolla onnistui juoksukin. Huhtikuun alussa kipu oli historiaa ja armoton reeni kohti kevään kisoja saattoi alkaa. Intoa hieman vähensi toki se, että tammikuun ja huhtikuun alun välisenä periodina Hurja oli juossut alle 100 km. 

 

sunnuntai, 3. marraskuu 2013

Paluu, Osa IV.

375 päivää sitten viimeistelin mielestänii osuvan blogipäivityksen Jari Litmasen ja Kuljun Hurjan urheilu-urien yhteneväisyyksistä. Niitähän löytyi vain yksi: jatkuva vemppailu. Enpä viestiä postatessani ajatellut pitäväni yli vuoden tauon vuodatteluissani. Näin kuitenkin kävi. Viikon tauko venyi kuukaudeksi, kuukausi puoleksi vuodeksi. Jossain vaiheessa unohtui salasana ja lopulta unohtui koko blogi.

Eilen illalla, huolimatta nykymaailman valtavasta viihde- ja viriketarjonnasta, huomasin kärsiväni hetkellisestä tekemisen puutteesta. Jostain syystä päädyin selailemaan blogipäivityksiäni vuosien varrelta. Lukiessani vanhoja kirjoitelmiani tajusin, että jos höpinöistä ei ole mitään muuta hyötyä, niin ainakin ne toimivat aikoinaan tehokkaana päiväkirjana b-luokan juoksijan onnistumisista ja epäonnistumisista. Lisäksi blogiin tilapäisessä mielenhäiriössä postatut lupaukset ja tavoitteet vahvistavat harjoittelumotivaatiota. 

Tuntia myöhemmin tein päätöksen: selvitän salasanan ja aloitan blogipäivitykset uudestaan. Ainakin ensimmäisiin postauksiin olisi matskua. Onhan reeni-.ja juoksurintamalla tapahtunut vuoden aikana kaikenlaista. 

 

keskiviikko, 24. lokakuu 2012

Kuningas ja Hurja

Kovaan seuraan on Hurja joutunut otsikosta päätellen. Mutta jotain yhteistä kavereista kuitenkin löytyy.

Jari Litmanen on kuningas. Äidinkielen oikeinkirjoitussääntöjä pilkaten jatkossa kirjoitan k:n isolla, mikä lienee vähintä mitä voi tehdä Litmasesta blogatessa. Litmasesta on jo oikeastaan kirjoitettu ja sanottu kaikki, joten tyydyn kommentoimaan äijän edesottamuksia omien muistikuvieni kautta. Elettiinköhän vuotta 1990 tai kenties 1989, kun todistin teini-ikäisen Kuninkaan vierailua Valkeakosken Tehtaan kentälle. Haka oli kovan kotijoukkueen maineessa ja olihan joukkueella kivikova puolustuslinja. Pakkasen Mikon kaltaisten luunmurskaajien olisi olettanut puhaltavan Kuninkaan kaltaiset hintelät teinipojat nurmen rakoon mennen tullen. Miehet vastaan pojat, tiedättehän. En muista statistiikkaa ulkoa, enkä jaksa myöskään googlettaa, mutta muistaakseni Kuningas teki pelissä neljä maalia ja syötti yhden. Lopputulos 1-5 tai 1-6, tai jotain. Jos paikalla oli tuolloin scoutteja, niin Kuningas merkittiin muistikirjoihin jättiläiskissan kokoisin kirjaimin. Ja niinhän taidettiin tehdä, sillä kauaa ei Kuningas Suomen potkupallokentillä viihtynyt, vaan tie vei suurempiin ympyröihin.

Litmasen edesottamuksia Ajaxissa seurasin lähinnä sunnuntai-iltaisin klo 23.00-0.30. Tuolloin kaapelissa näkyneeltä Eurosportilta tuli maalikimara Euroopan futissarjoista. Ja totta kai Kuningas oli hyvin esillä. Oli suorastaan poikkeuksellista, jos Kuningasta ei makasiininohjelmasta pystynyt bongaamaan, joko maaliaan tuulettamassa tai vähintääkin ratkaisevaa läpisyöttöä antamassa. Ja tietenkin Mestareiden liiga. Kaudella 1994-1995 YLE taisi näyttää lähes kaikki Ajaxin pelit ja miksei olisi näyttänyt,  kun luvassa oli Kuninkaan loistosuorituksia tuutin täydeltä. Kunkku teki lähes mitä tahtoi, kruunaten täydellisen kauden lopulta finaalin ratkaisseella maalilla.

Mutta mitäpä samaa on Kuninkaassa ja Hurjassa? Ei ainakaan lahjakkuus, ei edes intohimo omaan lajiin. Kuninkaalla oli ja on lahjakkuutta ja myös intohimoa. Kukapa ei olisi lukenut tarinoita nuoresta Kuninkaasta reenaamassa Lahden Suurhallin tekonurmella tunti toisensa jälkeen - seuran reenien jälkeen. Hurjalla lienee ripauksellinen taipumusta kestävyysjuoksuun. Taipumusta, jota ei voi millään vääntää lahjakkuudeksi. Intohimoa harjoitteluun on juuri sen verran, että äijä jaksaa raahautua lenkkipoluille 4-5 kertaa viikossa. Juuri tällä hetkellä ainakin Hurjan mielestä Kuningasta ja Hurjaa yhdistävä tekijä voitaneen kuvata kaunilla yhdyssanalla: vemppakone.

Nilkka kipeä, pohje kipeä, reisi revähtänyt, nilkkavamma, allergia, korkki silmään, selkä kipeä. Kuninkaan vemppalista on pitkä kuin nälkävuosi 1500-luvulla. Kymmenet, ehkäpä jopa sadat matsit jäivät Kunkulta pelaamatta, kun joku paikka skrakasi. Voi vain päiväunelmissaan hekumoida millainen pelaaja Kuninkaasta olisi tullut ilman käsittämätöntä vammakierrettä. Ei ehkä ihan Messiä, mutta CR:7:n tasoinen nyt ainakin. Mitä vanhemmaksi Kunkku tuli, sitä enemmän vammoja runnellusta futiskropasta löytyi. Uransa viimeisen kymmenen vuoden aikana Kunkku on edustanut lähemmäs kymmentä seuraa, joissa hän on esiintynyt pelikentällä varmaankin maksimissaan 1/4 peleistä. Loppuaika on sitten kulunut vempassa tai toipilaana vaihopenkillä. 

Tämän syksyn kokemusten perusteella Hurjasta on kovaa vauhtia tulossa juoksuratojen Kuningas. Valitettavasti vemppamielessä.  Alkukauden positiivinen reeni-ilme ei siirtynyt tuloksiin. Zurichissä raastettiin jalkojen ollessa jumissa säälittävä marataaperrus (2.58). Kesällä jalat olivat kuin rautakanget, eikä harjoittelusta tullut käytännössä mitään. Elo- syyskuussa Hurja onnistui reenaaman n. neljä viikkoa tehokkasti. Seurauksena kohtuullisen hyvin mennyt Finlandia puolimara. Kauden päätavoite, eli Vantaan mara, jäi väliin selkävaivojen takia. Selän parannuttua Hurja ehti reenata viikon kohti Kaarinan maratonia. Sitten tuli lenssu. Aluksi lievä ja tätä kirjoittaessa yksitoita päivää myöhemmin paha. Kaarina jää väliin. Ja niin jäävät  muutkin kisat tältä kaudelta. Kausi on paketissa ja ylimenokausi alkaa huimaavassa antikliimaksissa.

Kuningas on 41-v, eikä vieläkään ole virallisesti lopetanut futisuraansa. Hurja on selkeästi nuorempi, eikä lopeta marauraansa. Kevään puolimaroihin ja maroihin on aikaa puolisen vuotta. Talvella Hurjalla on hurjat tavoitteet reenata angarasti. Ehkäpä Hurjan habitus tullaan näkemään myös kansallisissa massahiihtotapahtumissa. Tarkoitus on nimittäin raastaa armottomasti myös hikilaudoilla.


  • Kunniataulukko

    PUOLIMARATON


    1.16.43  2009  toukokuu Helsinki


    1.16.49   2007 syyskuu Joutseno 


    1.17.06   2008  kesäkuu Forssa


    1.17.38   2010  syyskuu Jyväskylä


    1.18.07   2009  maaliskuu Praha


    1.19.20   2008  kesäkuu  Hampuri


    1.19.25   2011  syyskuu Jyväskylä


    1.19.35   2007  huhtikuu Forssa


    1.19.43   2008  heinäkuu Hämeenlinna


    MARATON


    2.44.56   2007   lokakuu Vantaa


    2.47.14   2009   lokakuu Kankaanpää


    2.51.29   2007   toukokuu Luxembourg


    2.52.59   2008   elokuu Helsinki


    2.54.19   2011   lokakuu Kaarina


    2.56.01   2006   toukokuu Pori


    2.56.31   2007   elokuu Helsinki