Lyhyt kisaraportti HCR-juoksutapahtumasta:

Osa 1   Ennen juoksua

Hunnit (2-v ja 4-v) pitivät huolen siitä, että yöuni jäi noin viiteen tuntiin. Joten lauantai-aamuna herätessäni 21 kilometrin raastaminen kilpailuvauhdilla ei juurikaan houkutellut.

Olo parani neljän kahvikupposen jälkeen ja perinteinen pastasössökin tuli naposteltua ongelmitta. Kisaan valmistauduin kesäasunnolla Pyhtäällä sukulaislauman kera. Tämähän tiesi perjanaina ankaraa saunomista ja makkaran syöntiä. Pari saunaolvia tuli myös otettua nestetankkausmielessä.

Automatkalla Tsadiin AC/DC ja Iron Maiden onnistuivat nostamaan juoksufiilikset jo kohtuulliselle tasolle. Erityismaininnan saavat tässä yhteydessä heavyklassikot "Ravistelit mua koko yön", "Hukatut vuuet", "Voinko leikkiä hulluuden kanssa" ja "Rokki ei ole melusaastetta"

 Vähän arvelutti vaakasuorassa vihmonut vesisade ja tuuli, joka kunnioitettavalla tavalla ravisteli, jopa tunnetusti jykevää Ford Mondeo henkiöautoani.

Tsadiin saavuttuani ensi töikseni eksyin Kallion tasa-arvoisille kaduille pyörimään tsik-tsakkia. Lopulta Stadion löytyi, mutta eipä tietenkään parkkipaikkaa. Lopulta parkkis löytyi - Hietsun läheltä.  Ny mahdolliset tsadilaiset lukijat naureskelevat maalaisheinähatun parkkipaikkavalinnalle. No itelle pääasia oli reilu tunti ennen juoksua vain parkkeerata kärry.

Stadikalla oli sitten edessä älytön härdelli. Yli 10 000 ihmistä säntäili ahtailla käytävillä edestakaisin, jonotti vessoihin ja höntyili ja hermoili muuten vain. Ite onnistuin tekemään kaikki perinteiset valmistelut juoksua varten hätäilemättä. Vaatevalinnaksi varmistui lyhyet juoksushortsit ja riukupaita. Olihan lämpömittarissa kuitenkin lähes 10 celssiusta.

 Lähtöpaikalle siirryin kymmenen minsaa ennen lähtöä.  Alkulämmittelyt jäivät tässä hässäkässä lähes täysin tekemättä yhden järkkärin evättyä multa pääsyn verryttelemään lähtölinjan toiselle puolelle.

Osa 2 Juoksu

Eka kilsa meni kuin lentämällä aikaan 3.24. Syynä taisi olla alamäkivoittoinen alku. Vauhti tasaantui tän jälkeen, mutta vitosen väliaika tais olla yhä reippaasti alle 18 min. Oliskohan ollut 17.46 tai jotain? Siis liian kovaa mentiin... Tai sitten ei, nimittäin juoksu tuntui todella kevyeltä ja rullaavalta. toka vitonen toki meni alkuinnostuksen jälkeen rauhallisemmin, mutta kybän väliaika oli yhä kova: 36.17. 

Ennen juoksua pelkäsin erityisesti Keskuspuiston hiekkaetapin vaikutusta juoksuvauhtiin. Ei vaikuttanut, vaan meno oli yhä ripeää ja helppoa. Noin 14 kilsan kohdalla tuli tilapäinen heikkouden hetki ja hetken pelkäsin silloin tällöin kisoissa ilmeentynyttä "game over"- syndroomaa. Eli totaalista vauhdin hyytymistä. Ei hyytynyt, ei tällä kertaa. 15 kilsan väliaika vihjasi tosin vauhdin hidastuvan. Edelliseen vitoseen oli mennyt noin 18.20. 

Vikat 6.1 kilsaa ovatkin sitten "juoksu-urani" klassikkokamaa. Vauhti itseasiassa kiihtyi. Hienointa oli saavuttaa kolmen karpaasin ryhmä, joiden selkiä olin saanut ihailla alkukilometreiltä asti. Ei muuta kuin kantaan ja ohi hymyillen (tais tosin olla jo tuskan hymyä tässä vaiheessa...). Yksi äijistä lähti mun vetooni mukaan ja aloitimme armottoman väännön 17-20 kilsan välillä. Nää kilsat taittuivat hiekka-alustalla ja ajoittain mäkisessä maastossa uskomattoman kovaa 3.30-3.35:n väliin. Siis ns "kuoleman kilsat", jolloin vauhti yleensä vääjäämättömästi hyytyy. Vikalla kilsalla toki kaksintaistelukaverini löysi vielä kirivaihteen ja jätti meikäläisen kuin sen vanhan nallin kalliolle. Oman loppukirini pilasi 500 metriä ennen maalia iskenyt armoton pistos vasemmassa kyljessäni. No ainakin Stadikalle saapuessa tuskan irvistys oli aito ja vakuuttava.

Lopulta lähes 11000 ilmoittautuneen juoksijan porukasta onnistuin olemaan kymmenes. Ja aika: 1.16.43. Summaten: Ennätys parani, 6 sekuntia. Kouluarvosana: lähes kymppi. Jälkikäteen ei tule mieleen mitään parannettavaa juoksussani. Taitaapi olla b-luokan juoksija elämänsä kunnossa. 

Huomioita reitiltä: 

1) Kannustus

- Vähäistä, mutta kohteliasta. Riehakas kansanjuhla ei HCR kyllä ole. Ei sambaryhmiä ja bändejä tyyliin Stockholm Marathon, eikä edes Luxemburgin maran kannustavia koululaisjoukkoja. Keskuspuiston hiekkateillä ravatessa ei kyllä tullut sellaista fiilistä, että olisi osanottajana Suomen kaikkien aikojen suurimmassa juoksutapahtumassa. Lähinnä tuntui siltä, että menossa olisi Akaa maraton...

Kannustajista jäi mieleen tietenkin pakolliset kuittailijat, joista voiton vei keski-iän kultaiset vuodet ohittanut punakka herrasmies, joka ärtyneen oloisesti tiedusteli: "Mistä sairaalasta te olette karanneet?"

2) Reitti

- Reitin erityispiirre, verrattuna muihin kisajuoksuihini, oli runsas hevosensheissen määrä radan eri osuuksilla. Arvoitukseksi jäi, mistä hepat olivat keksineet sheisseta juuri niille väylille, joita 10 000 juoksijaa juoksi. Arvatenkin muutamien Adidasten, Karhujen tai Asicsien pohjissa on tälläkin hetkellä aavistus "sitä ihteään".

3) Kanssajuoksijat

- Sen verran etuporukoissa juoksen, että muut juoksijat ovat asiantuntijoita. Mutkat oiotaan, kaverin selän takana lymyillään vastatuuliosuuksilla (myönnettäköön, itekin syyllistyin tähän) ja ennen kaikkea keskustelu pidetään minimissä. Mutta silti tuntuu, että mun tasoisia äijiä yhdistää tällä amatööritasolla reilu me-henki. Ei olla ihan huonoja, muttei missään nimessä hyviäkään.

 Ja lopuksi.

Osa 3 Juoksun jälkeen.

Adjektiiveja: Messevä, tyytyväinen, hapokas....