...Tai no ei nyt sentään. Takana HCM, joka ei nyt aivan mennyt odotusten mukaisesti. Voitaisiin kait jopa puhua katastrofista, tai vuosisadan pohjanoteerauksesta. Aikaa kuluttelin 3.09, kun joskus hyvinä päivinä olen maran selvittänyt aikaan 2.44. Vaatimattomasti jäin siis about 25 minsaa enkasta. 

Ennen juoksua: Normi härdelli perheen kanssa. Tankkauslitkujen lipittämistä aamupäivällä, pastan mussuttamista ja varusteiden siirtelyä paikasta A paikkaan B. Ei siis mitään erityistä. Töölön Kisahallille siirryin hyvissä ajoin, jo tunnin ennen lähtöä. Varusteiden leppoisaa pukemista, strategisten paikkojen rasvaamista ja smalltalkkia vanhan opiskelukaverini kanssa. Tämä kaikki Töölön Kisahallin lattialla. Ei mitään erikoista tässäkään. Fiilikset ihan hyvät eikä mitään paikkaa erityisesti kolottanut.

Sää: Ei ole koskaan täydellinen. Ei taida Tsadissa olla koskaan elokuussa noin kymmentä astetta lämmintä ja täysin tyyntä. Nyt oli about +20 ja kohtuullinen tuuli. Keli siis ihan siedettävä. Ei kelpaa selitykseksi.

Lähtö: Maha ok, jalat kait ok ja fiilis odottava. Lähtölaukauksen kajahtaessa ajatus vielä oli vilistää ekat kilometrit 4 minuutin kilometrivauhtia. Mieluummin ei yli eikä ali. Eka kilsa taittui kuitenkin aikaan 3.52. Mutta niinhän se aina on; alussa vauhti on aina ripeää tasaantuakseen sitten pikkuhiljaa. Kahden, kolmen kilsan kilometripylväitä ei ainakaan meitsin tarkkaavainen silmä havainnut. 4km oli, ja väliaika 15.23. Kovaa vauhtia siis mentiin. Mutta eipä soinut meikäläisen hälytyskellot. Ei ainakaan riittävästi. Muistelen nyt, että yritin hidastaa vauhtia. Vauhti pysyi kuitenkin kovana. 5km taittui aikaan 19.20. Helsinki mara 2009 lähti siis liikkelle b-juoksijan ennätysvauhtia. Jossain 8-9 kilsan paikkeilla alkoi reissu tuntua jaloissa. Ja nimenomaan jaloissa. Eli jalat kipuilivat jo tässä vaiheessa ja juoksu tuntui tukkoiselta ja tönköltä. Mutta tyhmänä idioottina en ymmärtänyt vielä tässäkään vaiheessa jarruttaa vauhtia radikaalisti. Jälkiviisaana voi surkuhupaisesti laskea, että 30 sekkaa hitaammilla kilsoilla ekasta kybästä lähtien  olisin saanut paremman loppuajan. Uskomatonta kyllä.

10-21.1 km. Geelit ja urheilujuoman innokas lipittäminen palauttivat virtaa juoksuvärkkeihin hetkeksi. Vauhdit toki tippuivat, mutta yhä edettiin 4.00-4.10 km vauhtia. Jossain Otaniemen Nokiabuildingien kohdalla tajusin karmaisevan totuuden: Tämä kisa tulee päättymään huonosti. Mystinen kipu jaloissa yltyi eikä juoksu ollut hetkeäkään rentoa ja helppoa. Vauhdit toki pysyivät vielä siedettävällä tasolla. Aina puolimatkaan  saakka. Puolimaran matolle saavuin ajassa 1.24.58. Mutta vauhti oli armottomasti hidastumassa ja äijä oli jo aika paaleissa. Ja jäljellähän oli enää 21.1 kilsaa juostavaa... Puolimaran kohdalla asetin uusiksi kisatavoitteiksi maaliin pääsyn ja kolmen tunnin alittamisen. Siihen riittäisi tokalla puolikkaalla 4.30 /km vauhti. Tuollaistahan vauhtia meitsi juoksee naureskellen normioloissa 30 km helposti..

21.1-30 km. Heti puolimaran jälkeen vauhti alkoi hiipua totaalisesti. Parempikuntoisia juoksijoita pyyhälsi ohi jatkuvasti. Perinteisesti HCM huipentuu, ainakin mun mielestä, Espan kiertoon. Yleisöä on paljon ja kannustus on hurjaa. Meitsi saapui Espalle kriisissä. Edellinen kilsa oli taittunut n. 4.40 ja jalkoihin sattui aivan p-keleesti. Siis perkeleesti. Keskeytys kävi mielessä. Espalla oli kuitenkin pakko skarpata, jottei homma näyttäisi täysin naurettavalta. Sainkin aikaan keinotekoisin piristymisen. Espan kilsa painui alle 4.10 ja pari seuraavaakin 4.15 ja 4.20. Hetken aikaa näytti taas paremmalta. Ajatus kolmen tunnin alittamisesta tuntui mahdollisesta. 28 kilsan kohdalla laskin, että siihen riittäisi 4.28/km vauhti. Siis lähes kävely.... Sitten se tapahtui: Ensimmäiset viheliäät kramppioireet jaloissa. Ei pahasti, mutta riittävästi että vauhti hyytyi yli 5 minsan/km. Ruoholahden ja Lauttasaaren välisellä osuudella keskeyttäminen houkutti kuin se kuuluisa seireenin laulu. Loppuisi tämä kärsimys. Ajallahan ei enää tässä vaiheessa mitään väliä. Alle kolmen tunnin ei ollut mitään jakoa ja suoraan sanoen (kirjoittaen) ei ollut sheissenkaan verran väliä onko loppuaika 3.05, 3.07 tai 3.12.

30km -42km. Vapautuminen. Sen jälkeen kun viimeinenkin aikatavoite oli menetetty, homma muuttui täysin oudolla tavalla mukavammaksi. Rentoa ulkoilua hesalaisilla eliittialueilla, jutuskelua tuttujen ja tuntemattomien katsojien kanssa. Uusi asenne oli, että maaliin mennään, mutta stressittä. Tärkeintä oli välttää superpahat krampit, jotka pistävät äijän pahimmillaan asfaltille pötköttelemään. Viimeisellä 12 kilsalle koinkin yllättäviä positiivisia kokemuksia: Lehti- vai oliko se Kaskisaaressa läpän heittoa ei-ehkä-niin- persaukisten natiivien kanssa. Eräskin edustusrouva kävi paaleissa olevan b-luokan juoksijan kanssa pitkähkön keskustelun jalkojen kramppaamisesta ja maratonjuoksun järkevyydestä noin niin kuin yleensä. Olimme molemmat samaa mieltä: hullujen hommaa.

Mieleen jäi myös brittiläinen vanhagubbe, joka äänekkäästi huohottaen painui meikäläisen ohi 33-34 kilsan kohdalla. Äijällä mittarissa varmaankin yli 60, mutta matka taittui katu-uskottavasti ja äijällä oli aikaa ja virtaa kannustaa meikäläistäkin. Oikein perinteinen gentlemanni. Surrealistiseksi homma meni kun ohitseni pyyhälsi naispuoliset kaksoset, jotka taittoivat matkaa täydellisessä askelrytmissä rinnakkain. Koko fiaskojuoksun paras anti olikin yhteisöllisyys juoksijoiden välillä ja katsojien loistava kannustaminen. Kymmeniä kertoja meitsikin sai kuulla homman menevän hyvin ja juoksun näyttävän hyvältä, vaikka vauhti olikin vaatimattomasti 1-2 minuuttia hitaampaa jokaisella kilometrilla kuin pitäisi. Joskus kun oon taittanut maran kovaa, niin vastaavaa kokemusta ei ole ollut. Eipä oo tullut juurikaan kommentoitua juoksua katsojille tai kilpakumppaneille. Nyt oli. Ei ollut mihinkään kiire, eikä toisaalta olis juurikaan kovempaa maaliin päässyt, vaikka kaiken olisikin pistänyt peliin.

maali: Maaliin saavuin. Ensifiilis ei ollutkaan pettymys vaan tyytyväisyys siitä, että en ollut keskeyttänyt. Ja onhan 3.09 maralla ihan kova aika.

Nyt on jo jatkosuunnitelmat tehty. Niistä myöhemmin