Tomu on jo laskeutunut Kankaanpään maran jälkeen ja on aika purevan analyyssin.

Juoksua edeltävänä yönä perheemme hunnit pitivät yöjuoksuillaan taas huolen siitä, että b-luokan juoksija ei päässyt toteuttamaan masterplaaniaan kahdeksan tunnin torkuista ennen kisaa. Aamuherätyskin oli suorastaan epäinhimillisesti jo 7.20. Ei yhtään kivaa syyslomalla. Aamupala oli myös varsin kauhea kokemus. Juoksuun oli nelisen tuntia, joten aamupalan voimilla piti Kankaanpään teillä paahtaa maraton. Oli siis lapottava kupuun respektiä herättävä määrä puuroa, jugurtilla ja mustikoilla höystettynä. Päälle kahveeta ja litra karmealta maistuvaa hiilihydraattitankkauslitkua. Ongelma oli siinä, että meikäläiselle ei ruoka yleensä aamulla maita. Mutta pakon edessä sitä venyy jopa mättämään puuroa nassuun. Olisihan siitä hyöytä 35 kilsan jälkeen...

Sitten matkaan. Lempäälästä lähti kaksi hurjaa maramiestä, jotka luontoa ja lompakkoa säästävästi matkustivat samalla autolla. Molemmilla äijillä olivat pahat mielessä. Kuski-Timo, jonka voisi kait nimittää kyseisen autokunnan ainoaksi urheilijaksi (taannoin 3.53  1500m) tavoitteli jälleen 3 tunnin alitusta. Ite olin samoilla linjoilla, vaikkakin taisin jo matkalla varovasti tunnustaa lähteväni liikkeelle alle 4 minsan kilsavauhtia. Jos vaikka jaksaisi.

Perillä oli sitten perussählingit. Ilmoittautuminen, vaatteiden vaihto, tyhjennys sekä uskomattoman vaikea chipin kiinnittäminen lenkkariin. Hassua, ettei homma luonnistunut vieläkään ilman kohtuullista arpomista. Erityistä epävarmuutta aiheutti garderoobin valinta juoksuun. Ilmassa oli noin +3 astetta ja tuuli kohtuullisella tasolla. Siis sortsit ja riukupaita? No ei, b-luokan juoksija osoittautui nössöksi vilukissaksi ja aseistautui pitkillä riukuhousuilla ja jopa pitkähihaisella paidalla. Osoittautui lopulta hyväksi valinnaksi.

Itse juoksu starttasi niin kuin aina: Ensimmäinen kilometri hurmiossa aikaan 3.46. Eikä tuntunut missään. Lyhentääksemme mararaporttia todettakoon, että ensimmäinen kymppi meni äärimmäisen kevyesti rullaten ilman minkäännäköisiä ongelmia aikaan 38.55. Sama riemu jatkui toisellakin kympillä. Meno oli helppoa, välillä etenin äijäryhmässä ja välillä yksin. Kahden kybän väliaika lupaili äijän hätyyttelevän jopa ennätystä  1.17.50. Kyllä, toinen kymppi eteni sekunnilleen samaa tahtia kuin ensimmäinen. Ja lisää matikkaa: saman jatkuessa äijän neljänkybän väliaika olisi 2.35.40, josta olisikin sitten ruhtinaallisesti aikaa kipittää oma pb maratonilla.

Mutta kuten  aina näissä marahommeleissa käy§ei toinen puolikas olekaan aivan samalla tavalla ruusuilla tanssimista kuin ensimmäinen. Puolivälin b-luokan maramies ohitti ajassa 1.22.19 yhä hyvässä hapessa ja fiilikset katossa. Maran alkukilometreistä lähtien edessä oli painellut n. 50-100 metrin päässä mieskaksikko. Välimatka oli pysynyt alkukilsojen jälkeen vakiona. Hieman ennen puolivälinkrouvia b-luokan juoksija imi äijien etumatkan kiinni. Hieno homma, luvassa olisi siis peesausta ja letkajuoksua tasaisesti etenevän kaksikon vanavedessä. Eip. Voimani tunnossa rynnistin vähän aikaa miesten peesissä, kunnes hurmioituneena lähdin vetämään letkaa saaden hetkessä 10-20 metrin välimatkan aikaan. Jälkiviisautta: bad mistake! Olisi pitänyt kaikessa rauhassa juosta J.J:n ja Pietarin pojan kanssa vaikkapa maalivaatteelle saakka. Tiuku osoittaa meikäläisen juosseen pari kilsaa aavistuken yli 3.50 vauhtia 23-25 km:n välissä. Tämän spurtin lopputulos oli se, että mara alkoi tuntua äijän kehossa tuskana ja jalat lähettelivät ensimmäisiä hätäviestejä minikramppien muodossa. Väli 25-30 alkoi jo tuntua raskaalta, mutta vauhti säilyi yhä hyvänä. Kilometrit taittuivat poikkeuksetta alle neljän minsan. Kolmen kybän väliajaksi kellotin 1.57.36. Viimeiseen kymppiin oli tuhraantunut siis 39.46. (Siis muutama kilsa lienee mennyt yli neljän minsan...).

Viimeiset 12 km olivatkin sitten raakaa menoa. Pyristelin Venäjän ja Hämeelinnan miehen peesissä hampaat irvessä. Ajatus oli peesata äijiä niin pitkään kuin on inhimillisesti mahdollista. Noin 36 kilsan kohdalla äijät alkoivat repiä eroa b-luokan juoksijaan. Vauhti ei kuitenkaan romahtanut. Kilometrit taittuivat nyt 4.00-4.05 väliin, mutta ongelmat alkoivat kasaantua: olo tuntui oudolla tavalla tyhjältä ja jalat lähettivät nyt jo ankarampia kramppiultimaattumeja. 38-39 kilsan väli koitui sitten lopulta kohtalokkaaksi. Vasemman jalan pohje löi kramppiin ja pakotti äijän pysähtymään. Hetken tiukan venytyksen jälkeen jatkoin matkaa. Vauhtihan siinä hidastui ja pahempien kramppien uhka oli suuri. Viimeiset neljä kilometria olivatkin tuskaa ja myös pelkoa suuresta krampista. Vauhti ei kuitenkaan täysin tyssännyt kilometriajat väliltä 38-42 km kertovat ettei täydellisestä katastrofista ollut kyse: 4.19, 4.06, 4.09, 4.11.

Maaliin saavuin ajassa 2.47.14. Ei PB,mutta kaikkien aikojen kakkostulos kuitenkin. Viime viikkojen oikeiden ja kuvitteellisten ongelmien jälkeen olo oli messevä. Mara taittui toista kertaa alle 2.50:n ja nyt olen jälleen blogini mittainen mies: maratonin b-luokka tuli suoritettua, joten nyt olen myös viralliseti b-luokan juoksija...