On aika käydä dostojevskimäinen armotan jaakobinpaini itsensä kanssa viime lauantain tapahtumista. Siis maratonin keskeyttämisestä 26 kilomeetterin kohdalla. Kuluvat päivät olen nimittäin joutunut selittelemään "jästeille" (henkilöille, jotka eivät harrasta juoksentelua) sekä "rahvaalle" (henkilöille, jotka ovat maran juosseet tai unelmoivat joku päivä juoksevansa) keskeytykseeni johtaneita tapahumia.

Jästit kuuntelevat selityksiäni jumissa olleista jaloista kohteliaan kiinnostuneina ja heittävät loppuun rohkaisevan kommentin tyyliin: "No ensi kerralla varmaan jaksat sitten juosta maaliin". Rahvaan edustajat nyökyttelevät päätään ymmärtäväisesti. Sanaton kysymys on kuitenkin ilmassa: Miksi äijä juoksee 26 kilsaa maraa 4.15 kilsavauhtia ja heittää homman kesken ilman taistelumeininkiä ja talvisodan henkeä? Kyllähän tosimies aina raahautuu maaliin maralta, vaikka sitten ajassa 3.36.43. Tärkeintähän on maaliinpääsy, ei tulos.

Rahvaan ihmettely kasvaa entisestään kun heitän ilmaan loput lisädetaljit maraseikkailustani Tsadissa. Eli: energiat eivät olleet lopussa, jalat eivät krampanneet matkalla kertaakaan eikä vauhtikaan hyytynyt ennen keskeytystä. Itse asiassa maran toiseksi nopein km (4.02) oli myös oman suoritukseni viimeinen kilometri (25-26 km). Silti repäisin lapun rinnastani ja hyppäsin tiensivuun katsojien ihmeteltäväksi. Onkin ekassa kappaleessa mainitun jaakobinpainin aika. Siis olinko/olenko luuseri? Vai kenties  vain viisas mies.

luuseriperustelut: 

Kukaanhan ei lähde maratonille keskeyttämään. EM-kisoista, kävelystä tosin, muistamme Jarkko Kinnusen joka jatkoi tarpomistaan hämärän rajamailla valmentajan keskeyttämiskäskyistä huolimatta. Lopulta Jarkkiksen pelasti kanveesi ja tippa suonessa. Juuri tuontyyppistä taisteluhenkeä olisi pitänyt meikäläisestäkin löytyä Hesassa. Urputus, valitus ja itkeskely jalkojen jumiutumisesta oli turhaa. Äijähän pystyi ennen kaikkea juoksemaan ensimmäiset 26 km ilman ainuttakaan kävelyaskelta. Suunnon lahjomaton "rannetietokone" paljastaa kilometrivauhtien notkahtaneen 10-20 kilsan välillä, mutta vauhdin aavistuksen verran kasvaneen tuon jälkeen. Äijä keskeytti siis maran tilanteessa, jossa vauhti ei suinkaan ollut hyytymässä. Puolimaran jälkeen sumuisten muistikuvieni mukaan aloin jälleen ohittelemaan kanssakärsijöitä, eikä monikaan suhari pyyhkäissyt raihnaisen habitukseni ohi.

Äijä on siis luuseri ja hame pitäisi laittaa päälle. Hyväksyttävää syytä keskeytykselle ei ollut. Ja onhan se kunnia-asia juosta maaliin, vaikka aika olisin omalla mittapuulla surkeahko.

Viisas mies:

Jo lähtöviivalla tiesin, että HCM tulee olemaan kohdallani kärsimystä. Ekan seitsemän kilsan jälkeen vauhtikin alkoi hiipua 4.05 tasolta 15-20 sekkaa kilsalla hitaammaksi. Puolimaran väliaika taisi olla 1.31. Ennätysmarallani sama piste ohitettiin ajassa 1.21. Tilapäisestä piristymisestä huolimatta Espaa kirmasi väsynyt mies, jonka maravauhti olisi armotta pudonnut kuin se kuuluisa lehmän häntä, viimeisen viidentoista kilometrin aikana. Loppuaika olisi ollut arviolta 3.13-3.18. Siis noin puoli tuntia ennätystäni hitaammin.

Päätin jo noin 15 kilsan kohdalla tehdä "holmenit". Muistattehan Jannen suorituksen Hesan MM-kisoissa 2005. Jansku jäi kärkimeiningeistä heti alkukahinoissa ja eroa kärkeen tuli tasaisesti lisää. Lopulta Holmen heitti leikin kesken about 35 kilsan kohdalla ja käppäili ilmeisen hyvävoimaisen näköisenä YLE:n haastatteluun. Juoksu ei ollut kulkenut lainkaan ja Janne oli päättänyt jo hyvissä ajoin keskeyttävänsä ja juoksevansa ns. "pitkän kovan" harjoituksen. Jep, kansan syvät rivit (siis jästit) eivät varsinaisesti ymmärtäneet Holmenin ideologiaa juosta yleisurheilun MM-kisoissa maraharjoitus.Janskun olisi pitänyt kansakunnan hyväksyntä ja anteeksianto saadakseen vetää suu vaahdossa ja jalat kramppien ruhjomana mara loppuun saakka. Vaikka sijoitus olisikin ollut kolmaskymmenesseitsemäs ja aika 2.32 ja rapiat.

Jannemaisesti ajattelin jo Otaniemen kohdilla noin 13-14 kilsan kohdilla, että heitän leikin kesken ennen 30 kilsaa ja juoksen maraa ns. pitkänä lenkkinä niin kauan kuin juoksu tuntuu edes kohtuullisen siedettävältä. Näin normi maran jälkeinen harjoittelutauko lyhenisi jopa lähes viikolla. Kuten me rahvaaseen kuuluvat maratoonarit tiedämme ei kokopitkän jälkeen ole asiaa reenikentille moneen päivään. Ja kova tosireenaus voidaan aloittaa suunnilleen kymmenen päiväää kisan jälkeen. Näin siis ainakin meikäläisen kohdalla. HCM 2010 oli siis kohdaltani pitkä puolikova lenkki mukavassa seurassa kivassa vaihtelevassa maisemassa.

Suunnitelma on tähän mennessä toiminut. Tätä kirjoittaessa (to) siis viisi päivää maran jälkeen olen reenannut jo neljä kertaa ja plakkarissa on lähes 60 harjoituskilomeetteriä. Jalat eivät ole enää lyijyä vaan höyhenen kevyet. Ja katse on suunnattu tulevaisuuteen: 11.9 Finlandia puolimara ja sitten lopullinen huipentuma 6.10 Vantaa.