Vantaan maraton tuli ja meni. Tutut gubet vetivät respektiä herättäviä tuloksia mukavassa seurassa nopealla radalla. Yksi oli jälleen poissa. C est Moi. Eli siis minä. Paradoksaalisesti selkä parani 99%:een kuntoon Vantaa-viikolla, joten selän puolesta olisin voinut raahautua starttiviivalle. Itse asiassa raastoin 17 km:n kovan reenipläjäyksen viime söndaagina, Vantaan marapäivänä. Reenin eka kymppi katkesi 3.55/km vauhtia suorastaan leppoisasti, johtaen kauhistuttavaan ajatukseen, että tuli missattua Vantaan startti turhaan. Onneksi (?) kuitenkin 16 kilsan raaston jälkeen kone alkoi piiputtaa ja lopulta 23 kilsaikseksi suunniteltu reeni lyhentyi jo mainittuun 17 kilsaan. Oli siis oikea päätös skipata Vantaa.

Kovan reenin jälkeen kirmaisin kotiin ja tutkailin reenipäiväkirjaa. Edellinen yli 20 kilsan lenkki on vedetty syyskuun loppupuolella ja pitkiä lenksuja (siis kesto yli 2h) ei ole takana ainuttakaan. Lisäksi edellisen kolmen viikon kokonaisreenimäärä selkäpipeilyn takia oli jäänyt 150 kilsaan. Valmennusjohdon kanssa (itseni siis) tein nopean armottoman päätöksen: Tokavika viikko  ennen maraa väännetään vielä kovaa. Keskiviikkona 10 päivää enenn kisaa edessä olisi se ainut pitkä lenkki: 20 km lönkötellen (ehkä n. 4.40 vauhdilla), jonka jälkeen kiihtyvästi tuollainen 5-6 kilsan maravauhtinen loppukiri. La tai Su, eli viikko ennen kisaa tyhjennysreeninä 7-8 kilsaa täpöä. Nämä kaksi kovaa vetoa höystäisin kahdella kolmella perussetillä (12-16 km 4.10-4.20 / km vauhdeilla). Tarkoitus oli saada kadotettu juoksutuntuma takaisin, jopa aavistuksen riskipelillä. Onhan mara lähellä.

Tarkkaavaiset lukijat huomaavat konditionaali muodon (olisi, höystäisin jne.). Niinpä niin. Selkä kyllä on aikalailla ok, mutta sunnuntain reenin jälkeen iski päälle nuhan. Ehkäpä orastava nuha jo riudutti körperiä sunnuntain kovalla. Anyways, tällä hetkellä nokka vuotaa ja kurkku on pipi. Ei ole kuumetta, eikä kyseessä ole mikään maailmanlopun pöpö- ainakaan vielä. Pitkää raastoa ei nyt kuitenkaan kannata tehdä. Joten jää tekemättä tällä(kin) kertaa. Jos nuha ei heittäydy ilkeäksi niin olettaisin että viikonloppuna kevyt reenailu on mahdollista. Varsinaista maraa ajatellen, reenit on jot tehty. Tietenkin optimistisesti ajatellen loppukesän ja varsinkin alkusyksyn hyvä reenivire on luonut iskun, joka ei aivan hetkessä katoa. Ja pari-kolme löysempää viikkoahan herkistävät äijän hurjaan menoon Kaarinassa.

Kliseisesti todeten: Historia toistaa itseään. Vuosi sitten Kaarinan viivalle starttasi käsittämättömän pitkästä nuhaputkesta toipunut gubbe, joka oli reenannut edellisen 6 viikon aikana about 20km/viikko. Nyt kilometrejä on vyön alla aavistuksen enemmän, mutta epävarmuus on samaa luokkaa. Tän hetken fiiliksissä kaikki loppuajat jotka alkavat kakkosella ovat hyviä aikoja.