Eilen välittömästi töiden jälkeen starttasin intoa puhkuen lenkille. Ajatuksena oli juosta muutama kilometri testaiilen kovempaa. Mutta mites kävikään?

On mystistä miten nopeasti juoksulenkin ensimmäisten minuuttien tai jopa ensimmäisen minuutin aikana ymmärtää ettei tänään kulje. Jalat tuntuivat tukkoisilta ja myös mystinen yleisväsynyt olo iski päälle. Lopputuloksena oli kympin rääpiminen aavistuksen alle 50 minuutin. Olo maalissa adjektiivilla kuvaten nuhjuinen ja mikä pahinta tunti lenkin jälkeen, jolloin huononkin juoksun jälkeen on yleensä hyvä fiilis, olo oli yhä heikko.

Ja nyt tätä kirjoittaessa aamulla totuus on valkenemassa: PÖPÖ on taas iskemässä. Historia ja PÖPÖT tosiaankin toistavat itseään. Tänä syksynä tauti olisi varmaankin seitsemäs tai kahdeksas. Kaikkien todennäköisyyslaskelmien vastaisesti meidän perheessä korvatulehduksen olen sairastanut minä. Veteraanimies.

Fiilis tosin on nyt se, että jos olo ei tästä kuitenkaan radikaalisti heikenny niin iltapäivällä ennen Englannin liigaa käyn kokeilemassa edes 4-5 km:n verran. P-kele nyt ei kaivata taas viikon harjoittelutaukoa...