Postraumaattinen mara-ahdistus jyllää. Zurichistä on jo kaksi viikkoa eikä Hurja ole vieläkään entisensä, ei fyysisellä eikä henkisellä puolellakaan. Eka reeni maratonin jälkeen oli odotetun tukkoinen, mutta kun toinen, kolmas ja neljäskin lenksu menivät myös penkin alle, on aika kilisytellä hälytyskelloja.

Jalat ovat vieläkin oudolla tavalla jumissa. Eilisellä maravauhtisella 20 km:n lenkillä jalat lähettivät Zurichin tyyliin armotonta kipusignaalia 15km:n juoksun jälkeen. Vauhtia oli hidastettava ja lopulta tyydyttävä hetkellisesti apostolin kyytiin. Vika voi luonnollisesti olla siinä etteivät kintut ole vielä palautuneet maratonista. Aikaisemmat kokemukset ja kivun ainutlaatuinen luonne kyllä vihjailisivat jotain muuta. Ensimmäisenä hätäratkaisuna sanon Adidaksille Adios ja siirryn taas Asics- perheen iloiseksi jäseneksi. Jos vika vaikka olisi popoissa.

Henkisellä tasolla luuseroinnin seireenilaulu kaikuu viekoittelevasti korvissani. Maratonilla on vähimmäistavoite saavutettu: alle 3h. Syksyllä on tosikisat: Finlandia puolikas ja Vantaan mara.. Joten miksipä en heittäytyisi viettämään 4-6 viikon ylimenokautta, ennen uuden ankaran reenikauden alkua? Kevään kisat (veteraanien SM- maraton tai Ideapark- puolikas) olisivat edessä aivan liian pian Zurichin jälkeen, jotta olisi edes järjellistä yrittää hyviä aikoja. Juuri nyt seireenilaulu kuulostaa kovin houkuttelevalta... 

Veteraanien SM-mara osallistumiseni on siis enemmän kuin epävarmaa. Reitin profiili vaikutti kaikkea muuta kuin rohkaisevalta. Luvassa ei olisi Zurichin kaltaista vauhtibaanaa. Saas nährä...

 Nyt ei enää naurata, mies maalisuoralla.

Järjetöntä touhua: Mies herää 2.20 aamuyöllä, ajaa 170 km lentokentälle. Hyppää lentokoneeseen, vaihtaa konetta ja on lopulta seitsemän tunnin matkan jälkeen Zurichissä Sveitsissä. Usvaisena väsymyksestä mies torkahtaa hotellihuoneensa vuoteelle ja nukkuu kolme tuntia. Iltapäivällä mies kiertelee kaupunkia edestakaisin. Kävelyä on kuitenkin vältettävä, joten mies palaa hotellihuoneeseen syömään kaupasta ostamiaan eväitä. Makaronisalaattia ja broileria. Mies ei mene ravintolaan, hintataso pelottaa, eikä ravintolassa ole kiva syödä yksin. Mies ei mene myöskään oluelle. Olutta on vältettävä. Olut on diureetti ja juuri nyt pitää saada nestetasoa nostettua.

Mies menee nukkumaan 21.30. Herää aamulla, tapaa kohtalotoverinsa. Miehet kävelevät hotellille. Toinen miehistä huolestuu yli kilometrin kävelystä. Ei saisi kävellä. Jalat väsyvät. Miehet käyvät kaupungilla, palaavat hotellille ja menevät nukkumaan. Kello 21.40. Miehet heräävät 5.30. Pitää syödä heti, ei voi odottaa. Aamiainen ei maistu. Pitää kuitenkin syödä. Miehet käyvät vessassa - monta kertaa. Miehet pukevat juoksuvarusteet päälle. Ulkona sataa, tuulee ja on kylmä. Miehet siirtyvät hotellilta kaltaistensa keskelle. Zurichin maratonin lähtölaukaus kajahtaa 8.30.

Vaihtoehto: Mies olisi voinut lähteä kavereittensa kanssa Saksaan katsomaan Bundesliigaa. Leppoisa lento, olutta ja pihviä. Mukavaa oluttupaelämää, jalkapalloa ja äijämeininkiä. Myöhäisiä aamuherätyksiä ja kaupungilla dallaamista. Takaisin sunnuntai-iltana väsyneenä, mutta onnellisena.

Maratonin startin jälkeen helvetti irti. Hurja starttasi tapansa mukaan mahdollisimman edestä, joten kovan kaliiberin atleetteja oli joka puolella. Ensimmäisen kilometrin aikana Hurja lähes jäi takaansa tulevan massan jalkoihin. Silti väliaika 3.39. Vauhti tasoittuu: seuraavat kilometrit taittuvat tasaisesti 3.50 korville. Vitosen rajapyykillä Hurja ymmärtää hidastaa vauhtia: 19.00 on liian kova väliaika Hurjalle. Vitosen jälkeen kaatosade, tuuli yltyy ja Hurja palelee. Lämpötila startissa +6. Tuuli ja kaatosade jatkuvat seuraavat kymmenen kilometria. Hurja suunnittelee hakevansa trikoo hotellilta kesken juoksun. Kusihätä vaivaa. Ei kuitenkaan mene kuselle, liikaa aikaa kuluisi. Eka kymppi 38.50. Kympin jälkeen kilometrivauhti tasaisesti 3.59-4.02/km. Ei suuria ongelmia.

Puolikkaan kohdalla väliaika 1.23.20. Ei tule ennätystä, mutta ei tunnu pahaltakaan. Tuntuma: 2.51 alittuu varmasti. 21-25 km vauhti kiihtyy, kilometrit 3.58-3.59/km. Selkiä tulee vastaan, sijoitus paranee. Sitten seinä. 26km kohdalla kääntyminen takaisin kohti Zurichiä. Tuuli vastaiseksi. Vauhti hyytyy: 4.20, 4.45 ja lopulta yli 5min/km. Käsittämättömän kova kipu oikeassa pakarassa. Jalat täysin hajalla. Rasitusvamma oikeassa jalassa syypää (?). Energiat eivät kuitenkaan loppu. Syke noin 130. Hurja kävelee. Kymmenet menevät ohi. Kymmeneen kilometriin kuluu aikaa yli 50 min. Hurja luovuttaa. Hälläväliä. Mitä v—tua mä teen jollain 3.05 ajalla? En mitään. Kävelyä 1min ja juoksua 3 min.

38 km:n kohdalla usvainen oivallus. Mara alle 3h , jos juoksen alle 5min/km kilometreja. Kiihdyttäminen. Outo palautuminen. Hurja ohittelee jälleen edellään juokseviaan. Vauhti kiihtyy lähelle 4 min/km. Viimeisellä puolella kilsalla jälleen hyytymisen merkkejä. Maalivaate. Loppu. 2.58.29, Paska aika. Juoksun jälkeen. V-tutus, mutta vain hetken. Jo hotellilla hyvä fiilis. Suihku, vessa, vaihtovaatteet ja ensimmäinen Grolsch. Huonosti meni, mutta mitä sitten. Viiden viikon päästä on veteraanien SM. Uho päällä jo tunti maaliin tulon jälkeen. Kaupungille, syömään ja kaljalle. Lentokentälle. Lento Helsinkiin Frankfurtin kautta. Lento maassa 2.00 aamuyöllä. Kotona 4.20. Kahden tunnin unet. Herätys ja töihin. Pikkuisen väsy. Hullluja nuo maratoonarit.

 Tässä vaiheessa kaikki meni vielä hyvin.

2.58.29 oli sitten Zurichin maratonin loppuaika. Karmea pettymys ja fiasko. Tarkemman matkakertomuksen aattelin postata blogiin myöhemmin, mutta lyhyesti todettakoon että Kuljun Hurjan kone kesti lähes metrilleen 26km. Tuossa vaiheessa vauhti oli 3.57/km ja meno tuntui kohtuullisen messevältä. 2.50:n alitus tuntui enemmän kuin mahdolliselta ja täysin satavarmana pidin Kaarinan ajan (2.54.19) alittamista.

Maratonurallani olen hyytynyt toki aiemminkin, mutta näin totaalisen nopea ja radikaali notkahdus oli jotain aivan uutta. Kilomeetrit 20-26 menivät kellon mukaan aikaan (4.00/km), mutta 26-27 km 4.23 ja 27-28 km 4.45. Ja suorastaan humoristisena voitaneen pitää meikäläisen vauhtia 28-38km:n välillä : 50.15. Käsittämättömästi matka "eteni" siis 5.02 km vauhdilla. 38 km:n kohdalla tajusin usvaisissa aivoissani lönköttelystä ja hölköttelystä huolimatta, olevan vielä realistiset mahdollisuudet 3h:n alitukseen. Viimeiset reiska 4 km taittuivatkin sitten jo n. 4.05/km vauhdilla ja maalivaate saavutettiin loppujen lopuksi reilusti ennen 3h:n rajapyykkiä. 

Nyt on fiilis ambivalentti: toisaalta tekisi mieli heivata maratonit kokonaan  - enemmistö kisoista on kuitenkin päättynyt epäonnistumiseen. Toisaalta tekisi mieli näyttää, että vaikka ikää karttuukin niin kunnon reeneillä ja valmistautumisella 2.4x.xx aika on vielä saavutettavissa. Hurjana suunnitelmana, jonka toteuttaminen on enemmän kuin epävarmaa, siintää viiden viikon päästä Valkeakoskella juostava veteraanien sm-maraton. 

 

 

Epäonnistunut kenraaliharjoitus tiettävästi lupailee hyvää ensi-iltaa. Näin kuulemma teatterimaailmassa. Toivottavasti sama ei päde juoksuhommissa, nimittäin eilinen Karhu-viestin suoritus meni vallan mallikkaasti. Oma karvan verran alle kahdeksan kilometrin osuus taittui 3.29/km vauhdilla. Rasitusvamma jalan sisäsyrjässä näyttäisi myös helpottavan. Kisan aikana tuntui hetkittäin pientä jomotusta jalassa, mutta suorituksen kannalta sillä ei ollut mitään merkitystä. Joten hip hei: Täältä tullaan Zurich! 

Säätiedotteet menivät taas tapansa mukaan penkin alle. Vielä juoksupäivän aamulla Rauma-Pori- baanalle luvattiin 4-7 m/s vastatulta ja niskaan roimasti vettä. Ei tuullut radalla, eikä satanutkaan. Juoksukeli lähenteli optimaalista, ehkäpä muutama celssiusaste lisää olisi ollut ihan jees. Oma osuus, eli kakkosbaana, piti sisällään muutaman loivan nousun ja palauttavan laskun. Seminopea osuus siis.

Oma fiilis startissa oli totutusti hermostunut. Kauden eka startti ja vieläpä viestin muodossa lisäsi jännityskerrointa. Ensimmäinen kilometri meni, kuten lähes aina, aivan liian hurjaa vauhtia. Onneksi tuli mulkaistua kilsan kohdalla Suunnon antamaa väliaikaa, joka oli 3.17. Realismi iski kehiin, joten vauhtia oli himmata. Tulikin himmattua ehkä liikaa, sillä toka kilsa vei kokonaista 3.38. Vauhtisäädöt löytyivät kolmannella kilsalla loppujen kilomeettereiden taituttua aikas tasaisesti 3.30/km korville. Ankara hapotus iski jalkoihin oikeastaan vasta viimeisellä kilsalla, joten varsinainen kärsimys kesti tänään odotettua vähemmän aikaa.

Lopulta joukkueemme pokkasi firmasarjan voiton ja kotiin viemiseksi saimme palkintona leivänpaahtimen, joten huikaiseva menestyksemme tuotti meille myös maallista mammonaa:) 

Vanhaa urheiluklisettä lainatakseni: "Tästä on hyvä jatkaa". Lähes minuutilleen viikon päästä kajahtaa Zurichissä lähtölaukaus. Työ maraa varten on käytännössä tehty. Pari-kolme reeniä on edessä ennen kisastarttia ja lähinnä noissa viimeisen viikon reeneissähän on tarkoituksena ylläpitää juoksutuntumaa.

 

Edessä on Karhu, joten edessä ei ole Karhua. Moinen lause saattaapi vaikuttaa ensi silmäykseltä abstraktilta tai suorastaan järjettömältä. Tai vähintäänkin ristiriitaiselta tyyliin valehtelijan paradoksi: "Minä valehtelen aina".

Valehtelijan paradoksi on aikoja sitten selvitetty. Myös postaukseni ensimmäinen lauseen ongelma on helposti ratkaistavissa. Huomenna on edessä Karhu-viesti, joten postausta kirjoittaessani edessäni ei ole Karhu-olutta, sillä kun edessä on vakavamielinen kisatapahtuma, ei olueeseen kajota.

Vuoden ensimmäinen kisastarttihan jännittää aina armottomasti. Kilpailuhenkistä raastoa ei voi millään muotoa verrata koviin reeneihin, mattoraastoihin eikä edes harjoituskauden testijuoksuihin. Kisa on aina kisa ja pitkän tauon jälkeen setää jännittää.

Suorastaan jopa skitsofreeniset ajatukset kaikuvat pääkopassa: "Olenko reenannut liian vähän?"; "Vedinkö eilisen vetoharjoituksen liian lähellä kisaa?", Mitä jos vedän pari ekaa kilsaa aivan liian kovaa ja hyydyn totaalisesti?" jne. Etukäteen mieli ja keho myös kammoavat kisan keholle tuottamaa armotonta tuskaa. Reeneissä ei ainakaan meikäläinen pääse lähellekään maksimaalista tasoa - siis maksimaalista kipua. Viime vuoden Karhusta muistan elävästi tuskan ja kauhun tunteet parin kilsan raaston jälkeen kun tajusin jäljellä olevan vielä 7km ja äijän olevan totaalisen finaaleissa.

Huomenna edessä lienee viestin aloitus- tai kakkosuus. Ja jälleen kerran odotettavissa on armoton vastatuuli ja pikanttina lisänä vesi- tai räntäsade. Omana masterplaanina on mulkvistimaisesti, mikäli mahdollisuus siunaantuu, ottaa sopiva peesi ja edetä tuulensuojassa mahdollisimman pitkään. Olkoon huomisen prinsiippinä: "En ole tullut tänne ystäviä hakemaan..." tai sitten "Kaikki joukkueen eteen".  Viime vuonnahan sain ihanan etuoikeuden puskea pohjoistuuleen ylhäisessä yksinäisyydessäni koko pätkän 9.2 km ja kokemus oli unohtumaton.

Ai niin. Marastarttiin on nyt yhdeksän päivää. Viime viikolla oikean jalkani sisäsyrjä kipeytyi sen verran että reenien kuormittavuutta piti vähentää. Muutama mielestäni tärkeä viimeistelyreeni jäi nyt tekemättä, mutta kaiken kaikkiaan helmikuun puolivälistä alkanut tavoitteellinen reenikausi onnistui yli odotusten. Jalkakin alkaa olla lähes kivuton, joten Zurichissä tavoitteet ovat yhä semikorkealla. Ennätys lienee mahdottomuus, mutta täydellisellä suorituksella 2.4x.xx on ilman muuta realismia.

Ja lopuksi: Edessäni ei ole, kuten alussa postasin Karhua, mutta Calrlsbergia kylläkin, sillä eihän tässä nyt sentään liikaa ressata.

Maraton TJ 18. Vanhan viidakon sanonnan ja juoksufoorumillakin totuudeksi julistetun väitteen mukaan on jo myöhäistä parantaa kuntoa ennen maraa. Kaikki on siis tehty ja iskukyvyn voi pilata reenamalla viimeisen kolmen viikon aikana liian paljon ja liian kovaa. Olen osittain eri mieltä.

Aikaa on vielä yli kaksi viikkoa ja kokemukseni mukaan löysäily tässä vaiheessa kostautuu lähtöviivalla. Kroppaa on hyvä kurittaa aina viimeiselle viikolle asti. Muuten koneisto muuttuu mukavuudenhaluiseksi ja tulee lusmu fiilis. Oma strategia on tällä kertaa se että viimeiset 4 viikkoa ennen maraa reenikertoja vähennetään ja kilometrimäärät putoavat. Mutta teho kasvaa. Viime viikolla mittariin tuli 75 km keskikilometrivauhdin ollessa tuollaista 4.10/km luokkaa. Mukaan mahtui sunnuntaina räkä poskella tehty intervalliraasto ja tuo keskiviikon pitkä kova. Muut lenksut vedin reippaasti höntyilemättä 4.15-4.25/km vauhdeilla, välillä muutamien ruskojen höystämänä.

Tän viikon masterplan oli vetää alkuviikosta kova intervallityyppinen reeni ja pääsiäisen kunniaksi pitkä(lenkki) perjantaina. Muut reenit sitten reippailua ja kenties johonkin väliin, jos keho kestää, toinen kovempi lyhyt vääntö. Eilisen intervalliraaston siirsin käytännön syistä matolle. Hyvillä fiiliksillä mattoraastoon lähtenyt Hurja hyytyi kuitenkin jo 20 minsan väännön jälkeen. Lopulta kova reeni kutistui 50 minsan hölkyttelyksi keskivauhdin ollessa aikas tarkalleen 4.00/km. Ei hyvä.

Ulkona suoritettavalle harjoittelulle toi lisähaasteita toissapäiväinen lumimyräkkä. Pyörätiet ovat yhä lumisia, tai vähintääkin sohjon peitossa. Perjantaihin mennessä olisi ihan kivaa jos takatalvi hellittäisi edes sen verran että pitkää lenkkiä pääsisi raastamaan asfalttipohjalla.

Inhorealistiset säätiedotteet lupailevat kuitenkin hiihtokelien jatkuvan näillä näkymin juhannukseen saakka. Eiköhän Zurichistä ole kuitenkin lumet sulaneet.

 

Korvamato= 1) Korvaan tunkeutunut matelija, jonka poisto vaatii lääkintähenkilökuntaa. 2) Päässä soiva yleensä erityisen tarttuva ja/tai ärsyttävä musiikkikappale. Lähinnä kertsi eli kertosäe

Korvamato oli aikaisemmin tuntematon käsite Kuljun hurjalle, jota makasiiniohjelma "PS" käsitteli uutisessaan. Katselijat olivat lähetelleet omia kokemuksiaan korvamadoista. Frontside ollie ainakin oli mainittu - eikä syyttä. Omalle kohdalle korvamadot iskevät lähes poikkeuksetta pitkää lenkkiä tai maraa raastaessa. Siis silloin kun tajunta alkaa pikkuhiljaa hämärtyä ja olo muuttuu usvaisen sekavaksi. Tämähän tapahtuu maralla 30-35 kilsan kohdalla ja pitkillä kovilla lenkeillä valitettavasti jo ennen 20 kilsan mittapyykkiä. Ja kuin Ansku Jäätteenmäelle faksit aikoinaan, tulevat myös korvamadot pyytämättä.

Pistetäänpä listaus legendaarisimmista korvamadoista, jotka ovat tuottaneet hurjalle nautintoa juoksupoluilla:

1) Puolikuu: Viimeiset viisi kilometria. 

    Kruunaamaton juoksijoiden korvamatoklassikko. Kun Helsinki City Marathonilla raastoin (2009) Ruoholahdesta Lauttasaaren kautta Otaniemeä kohti soi Puolikuun järkyttävä renkutus päässä taukoamatta. Kauheinta tietenkin on se että matkaa on vielä tuolloin jäljellä 8-12 km. "Viimeiset viisi kilometria ovat pitkät niin..."

2) Pirkka-Pekka Petelius: Armas Elain`

    Niinpä. Vaatinee syntymäajankohtaa ennen vuotta 1974, että tunnistaa kappaleen. Jos muistatte PPP:n, Heiskasen ja kumppanien Velipuolikuun 80-luvun lopulta, niin muistanette pääsiäishanun, Raivolla rysäpöksyn ja tietenkin komediasarjan tunnarin. Hieno biisi, mutta ei kuitenkaan silloin, kun se soi päässä pitkää kovaa marareeniä tehtäessä keskellä hervantalaista urbaanimaisemaa. "Jos minne lie polkuni vie oli päivä tai synkkä yö niin muistan ain sinut armas Elain..."

3) Säkkijärven polkka

  Urhean puna-armeijan tiedustelu-upseerit allekirjoittavat tämän korvamadon. Suomalaisethan soittivat kyseistä renkutusta taukoamatta kaikilla radio-aalloilla kesäkuun lopulta 1941, aina jatkosodan päätökseen syyskuulle 1944. Alkuperäisenä tarkoituksena oli "vallata" radioaallot, jotta pensasneuvostoliittolaiset eivät pystyisi räjäyttämään vetäytyessään radio-ohjattavia miinoja. Myöhemmin syynä lienee yksinkertaisesti suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluva v-maisuus.

Lenkillä harvemmin esiintyvä karvamato. Mutta kun esiintyy, niin aiheuttaa hurjassa tappiomielialaa, joka on hyvinkin verrattavissa jatkosodan perääntymisvaiheessa tapahtuneeseen Karjalan kankaan läpijuoksuun. Vain sillä erolla että kannaksella peräännyttiin ultramatkoja ilman lepoa ja tankkausta.

4) What is love?  (Haddaway)

Virtojen Rantarock 1992. Silloin biisi kuulosti hyvältä. Ei kuullosta enää, ei varsinkaan jos raastetaan kilpailuhenkistä maratonia. Jostain kumman syystä hra Haddawayn one-timeri soi korvamatona usein välillä jopa juoksulenkkien ulkopuolella. What is love, baby dont hurt me, dont hurt me...."

5) Tiffany: I think we are alon now

Kova hitti vuonna 1985. Punapäinen teinineitokainen hoilutti unohtumatonta kertsiä, jonka alkuosio aina silloin tällöin häivähdyksenomaisesti soi päässäni. "Running as fastest we can....Try to get away into to the night.... I think we are alone now" ja niin eespäin. Jostain kummasta syystä ei aiheuta itkua, kauhua ja hammastenkiristelyä.

Tiffanystä päästäänkin lyhyeen osioon korvamadoista joita on kiva kuulla päässään:

1) Enter Sandman (Metallica)

 Muistan elävästi kyseisen klassikkorenkutuksen takoneen päässäni HCR:n viimeisillä kilometreillä 2009. Eikä kokemus olllut ainutkertainen. Varsinkin intervalleja vetäessäni Metallica ja miksei myös AC/DC:n "For those about the rock" ovat miellyttäviä matoja. Ei haittaa.

2) We are the Champions (Queen) 

Vantaan mara 2007 viimeisen kilometrin aikana kun tajusin entisen ennätykseni siirtyvän historian romukoppaan yli viiden minuutin marginaalilla. Hieno biisi, paitsi silloin kun se alkaa soida päässä 27 kilsan kohdalla kun juoksua on takana ajallisesti yli 2h ja päällä on kova pohdinta keskeyttämisestä vaihtoehtona.

Korvamadot ovat katoavaa kansanperinnettä. Omat reenilenkkini vedän pääsääntöisesti Spotifyyn tekemääni soittolistaa kuunnellen, joten korvamadot jäävät aidolle musalle kakkoseksi. Korvamadot saavat mahdollisuutensa nykyään vain kisaolosuhteissa, jolloin kuulokkeet ja älykänny jäävät kotiin. Saas nährä mikä renkutus kajahtaa korviin Zurichin viimeisillä kilsoilla? Toivottavasti Queen ja aiheesta.

Tänään tuli sitten raastettua onnistuneesti pitkä reeni. Yhteensä 25 km, josta 21.1 km(puolimara) kovempaa aikaan 1.22.24. Aivan kaikkea en peliin laittanut ja kova reeniperiodi on menossa, joten ihan hyvältä näyttää. Oma arvio on että syksyn 2007 ja 2009 huippukunnoista (mara 2.44 ja 2.47) ollaan ehkäpä 5sek/km jäljessä. Sehän lupailisi 2.50 alitusta Zurichissä.

 

 

 

Siellä sitä maratoonia varten vaan illat reenataan, koiransheissea väistellään, hulluja autoilijoita kirotaan, lastenhoitovelvoitteista laistetaan. Kotiin tullaan, vaimolle lenkistä uhotaan, väsyneenä sohvalle makamaan mennään, olutta juodaan ja juoksukalenteria suunnitellaan. Jumalauta!  Nyt on Kuljun hurjalta perusarvot unohtuneet. Siellä akillesjänteet tulessa jalkaa hierotaan, nuhaa pelätään ja epätoivoisestai magnesiumia syödään... (Edellinen ote oli  rippaus YLE1:n aikuisten piirretystä tv-sarjasta Pasila). Ehkäpä tämä jo riittää...

Edellispostauksesta taitaapi olla noin 24 tuntia, joten  mitään mullistavaa ei ole tapahtunut. Eilisillan iltaraastohan tuli tuossa aikalailla kuvattua pasilahenkisesti. 17 kilsaa tuli nylkytettyä ehkäpä jopa liiankin ripeällä askeleella. Keskivauhdiksi mittautuin 4.06/km ja pari kilometrin pituista "ruskoa" tuli vedettyä 3.30-3.40- välille. Fiilíkset ihan hyvät. Kunto tuntuisi nousevan kuin Suomen valtion velka. Iltasella tosin tuntui koneistossa jo aavistuksen verran väsymyksen merkkejä ja tänään luvassa lienee kevyttä hipsuttelua kybän verran. La tai su sitten jälleen vedetään tosimielellä pitkä vääntö 20-25 km. Ensi viikolle olen suunnitellut ideologiani vastaisesti pitkän hitaan lenkin vääntöä. Siis matalalla sykkeellä, 4.45-5 min/km vauhdeilla n. 28 km olisi luvassa.

 

Leijonanosa kahdesta vakituisesta lukijastani oletettavasti kuvittelee että olen lopettanut bloginin päivitykset. Väärin meni. Nimittäin on jälleen näin kevään kunniaksi aika aloittaa juoksu- ja muiden kuulumisten postaaminen.

Lokakuun lopulle päivätyssä edellisessä kirjoituksessani uhosin lähteväni käkikellomaahan raastamaan armottomasti maratoonia huhtikuun 22. päivänä 2012. Zurichin maratonin starttiin on kuukausi ja yllätys, yllätys, viivalla on näillä näkymin myös Kuljun hurja.  Lennot on nimittäin maksettu, kuten myös ilmoittautumiskustannukset maran järjestäjille. Näin ollen kuukauden päästä on jälleen tosi edessä ja helvetti irti.

Maratonia varten kannattaa yleisesti ottaen harjoitella. Tämän  tosiasian ymmärtäen olin suunnitellut lusmuilevani ja hurvittelevani vain marraskuun ja joulukuussa oli tarkoituksena aloittaa juhlallisesti "Operaatio Zurich" pk-raastojen muodossa. Ei ihan taaskaan mennyt putkeen. Poskiontelot tulehtuivat taas kerran ja pöpö hyökkäsi jopa korviinkin. Seurauksena loistelias 160 km:n pk-kuukausi. Vemppakausi jatkui tavallaan aina helmikuun puoleenväliin saakka. Tammikuussa onnistuin tosin reenaamaan juosten ja hikilaudoilla kunnioitettavat 260 km, mutta helmikuun 15. päivän kohdalla helmikuun reenikalenterissa seisoi 80 km.

Feeniks-linnun lailla nousin kuitenkin siivilleni ja tervehdyttyäni lenssuputkesta aloitin armottoman kahreksan viikon reeniputken kohti Zurichin maraa. Puolivälissä ollaan ja juuri nyt näyttääpi jo jollakin tasolla lupaavalta. Viimeisimmät reeniviikot osoittavat Hurjan olevan tosissaan: 61,79,103,103,91 on putki jonka jatkoksi on tarkoitus raastaa vielä neljä 85-100 km:n viikkoa. Näillä eväillä Zurichissä on kaikki mahdollisuudet iskeä alle 2.50.

Pöpö- ja lusmuiluputken jälkeen ensimmäisten viikkojen tehoreenit olivat pääsääntöisesti surkeita räpellyksiä. Täysiä raastaen kymppi taittui 42 minsaan ja matolla sama setti taittui nippa-nappa alle 40 min. Viiden viikon armottoman reenin jälkeen voinkin ylpeydellä esitellä eilistä mattoraastoani: Juoksin testimielessä coopperin 3640 m, jonka jälkeen 7-8 minsan palautuksella 8km 3.40/km vauhdilla. Ei valtaisaa, mutta lupailee kyllä kunnon olevan nousussa. Viime Söndaagina iskin 20 kilsan lenkin 4.10/km vauhdilla ihan leppoisissa tunnelmissa.

Tarkootus olisi lähiviikkoina hakea kovaa iskua juuri noiden pitkien kovien kautta. Eli yhden kerran viikossa räkä poskella reenaten 20-24 km vauhtien ollessa (toivottavasti) 4.05-3.50/ km välillä. Lisäksi viikolla kerran lyhyempi armoton intervalli reeni tai 10 kilsan testi. Muut lenkit totutusti 4.00-4.30/km vauhdeilla. Hitaat nylkyt jätän väliin.

 

Hölkäillessäni Kaarinan maratonia suomalaisessa maalaismaisemassa lehmänsheissen hajussa sekä mutaa (=siis liejua) ja lätäköitä väistellen, mieleen tuli ajatus raastaa seuraava mara virikkeellisemmässä ympäristössä. Eilisen päivitykseni uhoilu realisoitui sitten tänään: mies on buukattu Blue1:n lennolle Zurichiin perjantaina 20 huhtikuuta ja paluu söndaagina ehtoolla maran jälkeen. Niinpä, startti on tosiaan samana päivänä kuin lento kotiin. Käytännössähän tuo tarkoittaa ettei ole varaa joutua sairaalaan tiputukseen ja mitä nopeammin reissu tulee tehtyä, sitä enemmän on sunnuntaina aikaa fiilistellä oluttuopin ja schnitzelin ääressä.

Julkisesti tässä kutsunkin kaikkia blogini lukijoita lähtemään iloiselle seuramatkalle mukaan. Pistetään suomi-paidat päälle ja lippiikset päähän ja nostatetaan henkeä vanhassakaupungissa perjantai- ja lauantai ehtoolla. Muttei liikaa, jottei pääasia eli huippusuoritus maralla vaarannu. Oma tavoite on ilman muuta palata b-luokan juoksijaksi vuoden tauon jälkeen. Siis alle 2.50. Reitti on ilmeisesti yksi nopeimmista mitä maan päällä on ja ilmasto on yleensä suotuisa. Kannustusta on suorastaan hirveästi: kirkonkelloja soitetaan tuhansien käkikellojen ohella eikä juoksijoille veetuilla kuten Tsadin maralla.  Peesi löytynee varmasti, jopa alle 4 minsan /km vauhteihin. Taitaapi tehdä tosi tiukkaa sijoittua 150 parhaan joukkoon kokonaiskisassa, joten yksin ei tartte ravata. Tokihan on tietysti omalla tavallaan mukavaa raastaa maratonia yksinäisellä metsätaipaleella miettien missä helvetissä kaikki ovat? (Tämän olen kokenut vuonna 2006 Yyterin maratonilla).

Caius Julius Caesaria lainatakseni: "arpa on heitetty", sillä Blue1 ei palauta lentolipusta euroja missään tilanteessa eikä maraosallistumistakaan voi peruuttaa,

Reenikauden ajattelin aloittaa tosissani helmikuun alkupuolella. Loppusyksyn chillailen ja käyn lenkillä fiilispohjalta. Sydäntalvella ajattelin tykitellä pitkiä laturetkiä Lempäälän perämettissä. Näillä parintunnin säälittävillä sauvomisilla korvailen puuduttavat pitkät lenkit. Helmikuun alkupuolella siviilityönti työtaakka helpottaa aavistusken verran, joten aikaa armottomaan peruskuntoraastoon on paremmin. Suunnitelmissa on myös juoksumaton hyötykäyttö kerran viikossa. Maaliskuun jälkimmäiseltä puoliskolta lähtien aletaan sitten taas tykittämään tehokkaita pitkiä tappolenkkejä noin 1-2 krt. viikossa. Eli 20-23 km maravauhtia lämmittelyineen. Lisäksi on tarvis hakea  lyhyemmille matkoille iskukykyä, kun luvassa on jälleen osuus Karhu-viestissä. 

Näitä on kiva suunnitella tällä hetkellä kun ei vielä toteutuksella ole kiire.